fbpx
Yhteystiedot
13.09.2020 Maria Väkiparta

Lainsäädäntö ei ole tehokkain työkalu tyttöjen sukuelinten silpomisen ehkäisemiseksi

Lukuaika 9 min.

Suomessa silpominen katsotaan rikoslain perusteella törkeäksi pahoinpitelyksi, josta voidaan tuomita 1—10 vuotta vankeutta. Vuosikymmenten kokemukset osoittavat, että tehokkainta silpomisen ehkäisyä on yhteisölähtöinen asennemuutostyö, joka heikentää yhteisön painetta jatkaa perinnettä.

Maailmassa on noin 200 miljoonaa sukuelinten silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista. Myös Suomessa asuu arviolta 10 000 tyttöä ja naista, jotka ovat läpikäyneet silpomisen, pääasiassa ennen Suomeen tuloaan. Muun muassa THL:n tuoreen kouluterveyskyselyn perusteella näyttää kuitenkin siltä, että myös Suomessa syntyneitä tyttöjä on ympärileikattu. 

Silpominen on edelleen yleistä 29 Afrikan ja Lähi-idän maassa, vaikka 24 niistä on kriminalisoinut silpomisen. Tämä kertoo lakien toimeenpanon ongelmista mutta ennen kaikkea siitä, että kulttuurista ja perinteistä kumpuavat moraaliset ja sosiaaliset normit ovat lainsäädännön normeja vahvempia yhteisöissä, joissa silpomisella on vahva tuki. 

Silpomista ehkäisevät ohjelmat ovat tutkitusti onnistuneet parhaiten silloin, kun ne 

  1. Pureutuvat yhteisöittäin vaihteleviin silpomista ylläpitäviin käsityksiin ja sosiaalisiin normeihin ja
  2. varmistavat muutosprosessin paikallisen omistajuuden. 

Kun perinteen kannatus on ensin lähtenyt laskuun ruohonjuuritason valistus- ja asennemuutostyön seurauksena, lainsäädäntö tarjoaa lisätukea niille, jotka ovat valmiita luopumaan perinteestä.

“Lakien voima on suurin silloin kun paine siihen tulee yhteisöltä itseltään.

Tähän perustuu myös Solidaarisuuden silpomisen vastainen työ Somalimaassa ja Keniassa.

Solidaarisuuden toiminta-alueella Lounais-Keniassa Abagusii-heimon alueella on nähtävissä, että ihmiset eivät kunnioita vuonna 2011 säädettyä silpomisen kieltävää erillislakia, koska eivät ymmärrä sen perusteita. He eivät ennen lain voimaantuloa saaneet juurikaan tietoa silpomisen riskeistä ja mahdollisuutta yhteisölähtöisesti pohtia vaihtoehtoisia aikuistumisriittejä. 

Lakien voima on suurin silloin kun paine siihen tulee yhteisöltä itseltään. Siksi Solidaarisuus tukee paikallisten järjestöjen ja naisryhmien vaikuttamistyötä silpomisen vastaisen lain säätämiseksi Somalimaassa ja jo olemassa olevan lain tehokasta toimeenpanoa Kenian toiminta-alueella. Ennen kaikkea panostamme yhteisölähtöiseen asennemuutostyöhön.

Useimmat tietävät, että silpominen on Euroopassa laitonta

Maahanmuuton yhteydessä sosiaalinen paine silpomisperinteen jatkamiseksi usein hellittää. Tätä on tutkittu muun muassa somalitaustaisen väestön keskuudessa Norjassa ja Ruotsissa. Tulijoilla on yleensä myös hyvin tiedossa, että silpominen on länsimaissa laitonta. Nämä tekijät yhdessä vähentävät silpomisriskiä merkittävästi, mutta eivät poista sitä kokonaan. 

EU-maissa onkin tehostettu toimia tyttöjen suojelemiseksi silpomiselta. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä (ns. Istanbulin sopimus) velvoittaa osapuolia luomaan järjestelmän naisten sukuelinten silpomisen estämiseksi ja varmistamaan lainsäädännöllä tai muilla toimilla, että silpominen eri muodoissaan sekä toimenpiteeseen pakottaminen ja sen järjestäminen säädetään rangaistaviksi. 

“Jokaisen, joka tietää silpomisen olevan vielä estettävissä, on ilmoitettava siitä viranomaisille.”

Suomen rikoslain pahoinpitelyä ja törkeää pahoinpitelyä koskevissa pykälissä (21 luku 5-6§) ei erikseen mainita tyttöjen sukuelinten silpomista, kuten ei mitään muutakaan yksittäistä pahoinpitelyn muotoa.

Teon rangaistavuudesta ei kuitenkaan vallitse epäselvyyttä.

Rikoslain perusteluissa ja korkeimman oikeuden linjauksessa (LaVM 22/1994 vp s. 12/I, KKO 2008:93 k. 27) on nimenomaisesti todettu, että tyttöjen sukuelinten silpominen täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Se aiheuttaa vaikean ruumiinvamman erityisen raa’alla tai julmalla tavalla. 

Siitä voidaan rangaista Suomessa myös silloin kun toimenpide on tehty maassa, jossa silpominen ei ole rangaistavaa. Se on rangaistavaa sekä silpojalle että henkilölle, joka auttaa rikoksen tekemisessä tai valmistelee sitä. Törkeänä pahoinpitelynä silpominen on myös yleisen ilmoitusvelvollisuuden piirissä eli jokaisen, joka tietää silpomisen olevan vielä estettävissä, on ilmoitettava siitä viranomaisille.

Apua silpomisen kieltävästä erillislaista?

Joissakin EU-maissa tyttöjen sukuelinten silpominen on kielletty erillislailla tai rikoslaissa omana rikosnimikkeenään. Myös Suomen eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan sekä kansalaisaloite erillislaista että lakialoite tyttöjen silpomisen kieltämiseksi omana rikosnimikkeenään. Erillissäädöstä on perusteltu muun muassa sillä, että se lähettäisi selkeän viestin teon rangaistavuudesta.  

Jos on syytä epäillä, etteivät riskiryhmään kuuluvat tiedä teon laittomuudesta, tärkeintä olisi ennen kaikkea varmistaa, että suurimman riskin perheet eli vasta maahan tulleet saavat viranomaisilta tietoa silpomisen kaikkien muotojen laittomuudesta ja terveysriskeistä mahdollisimman pian maahan tultuaan, esimerkiksi vastaanottokeskuksissa. Myös yhteisölähtöistä asennemuutostyötä pitää tukea, jotta yhteisön oma silpomisen vastainen ääni ja kanta vahvistuu.  

Erillissäädöstä on perusteltu myös sillä, ettei silpomisia ole tullut oikeuskäsittelyyn, vaikka silpomisia on oletettavasti tapahtunut myös Suomessa syntyneille tytöille. Muista EU-maista ei kuitenkaan ole yksiselitteistä näyttöä siitä, että erillinen säännös tehostaisi rikosvastuun toteutumista silpomistapauksissa. Erillissäännös ei monien oikeusoppineiden mukaan toisi mitään uutta nykyiseen lainsäädäntöön vaan olisi luonteeltaan lähinnä symbolinen.

“Riippumatta tehdäänkö ehkäisytyötä rikoslain tai erillissäädösten nojalla, tärkeintä on huolehtia, että tieto lainsäädännöstä tavoittaa suurimman riskin perheet.”

Suomen toimia naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi arvioineet järjestöt (EndFGM European Network ja 14 suomalaisjärjestöä) eivät ole suosituksissaan esittäneet silpomista koskevia erillisäännöksiä. Sen sijaan raporteissa on lukuisia muita suosituksia silpomisen ehkäisyn tehostamiseksi ja silpomisen läpikäyneiden tukemiseksi. 

Yhtenä pullonkaulana näyttäisi olevan asian puheeksi ottaminen riskiryhmien kanssa. Muun muassa tähän on pureuduttu vuonna 2019 päivitetyssä Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen estämisen toimintaohjelmassa (STM). 

Riippumatta tehdäänkö ehkäisytyötä rikoslain tai erillissäädösten nojalla, tärkeintä on huolehtia, että tieto lainsäädännöstä tavoittaa suurimman riskin perheet. Arvioitaessa ja tehostettaessa Suomen toimia silpomisen ehkäisemiseksi huomio tuleekin kiinnittää ja riittävät resurssit kohdistaa ennen kaikkea ammattilaisten kouluttamiseen, riskiryhmien kattavaan tavoittamiseen ja yhteisölähtöiseen asennemuutostyöhön. 

 

Lähteet:

Kirjoittaja