Lahjoita naisten ja tyttöjen oikeuksille
Auta meitä parantamaan tyttöjen ja naisten asemaa maailman hauraimmilla alueilla.
Pienelläkin lahjoituksella on suuri vaikutus.
Kiitos, että autat.
Auta meitä parantamaan tyttöjen ja naisten asemaa maailman hauraimmilla alueilla.
Pienelläkin lahjoituksella on suuri vaikutus.
Kiitos, että autat.
Ketteränä suomalaisena järjestönä käytämme lahjoituksesi tehokkaasti. Varoistamme 76 % menee tyttöjen ja naisten aseman parantamiseen ja köyhyyden poistamiseen, 12 % hyvän hallinnon varmistamiseen ja 12 % uusien lahjoittajien tavoittamiseen. Työtämme tukee Suomen ulkoministeriö.
Keräämme jatkuvasti seurantatietoa työn tuloksellisuudesta ja käyttämiemme menetelmien toimivuudesta. Kerromme työn etenemisestä muun muassa vuosikertomuksessamme. Lisäksi teetämme säännöllisesti ulkopuolisia evaluaatioita. Talousraportit tarkistetaan kerran vuodessa tilintarkastajan kanssa. Lisäksi raportoimme varojen käytöstä vuosittain ulkoministeriölle sekä kahden vuoden välein Poliisihallitukselle.
Luotettava ja tehokas kehitysyhteistyö ei ole mahdollista ilman hallintokuluja. Hallinnon kulut koostuvat työn suunnittelusta, työn etenemisen seuraamisesta ja sen vaikuttavuuden arvioinnista. Hyvällä hallinnolla takaamme tulokset, läpinäkyvyyden ja varojen tehokkaan käytön.