Lukuaika 2 min.
Tyttöjen sukuelinten silpomisia tekevät entistä enemmän sairaanhoitajat pimeästi, mutta miksi ihmeessä?
On olemassa tämä käsitys, että jos toimii väärin tietämättään, Jumala antaa kyllä anteeksi. Mutta jos tietää tekevänsä väärin ja silti ryhtyy tuumasta toimeen, ei Jumala anna anteeksi.
Uskon siis, että tulen saamaan tekoni anteeksi. Yli kuusi vuotta sitten, kauan ennen kuin olin mukana silpomisen vastaisessa kampanjoinnissa, siskoni tuli luokseni. Siskoani huoletti, ettei hänen tyttäriään oltu vielä ympärileikattu.
Olimme kaikki tietoisia, että tyttöjen ympärileikkaaminen oli laitonta, mutta toisaalta ajattelimme, että se on vain jotain, mitä hallitus sanoo. Minua huoletti myös, ja meille kyse oli siitä, että varmistaisimme tyttöjen noudattavan perinnettä, jossa emme nähneet mitään väärää.
Nyt vuosia myöhemmin tiedän paremmin.
Olen kertonut teille aiemmin, miten ja miksi päädyimme silloin siskoni kanssa ympärileikkaamaan tyttömme ja kuinka syvästi kadun tekoa nyt.
Tarvitsimme tuolloin sairaanhoitajan suorittamaan leikkauksen. Siskoni meni paikalliseen sairaalaan ja jutteli hoitajan kanssa, joka suostui ympärileikkaajaksi, mutta ehtona oli, ettemme puhuisi siitä kenellekään.
Sairaanhoitaja toi mukanaan tarvikkeet ja lääkkeet vähentämään kipua.
Tämä on tavallisin tapa hoitaa tyttöjen sukuelinten silpominen Keniassa ja erityisesti täällä Kisiissä. Ihmiset tietävät, että hallitus on kieltänyt silpomisen ja ovat tietoisia toimenpiteen lääketieteellisistä riskeistä. Sen vuoksi turvallisin tapa tyttöjen ympärileikkaukselle on tilata toimenpide terveydenhoitohenkilökunnalta.
”Sairaanhoitajilla on valtava vimma varmistaa, ettei tytöistä kasva moraalittomia.”
On muutamia sairaaloita, jotka tunnetaan hyvin siitä, että siellä suoritetaan tyttöjen ympärileikkauksia pimeästi. Yleensä tytöt otetaan sisään sairaalaan muka sairaina ja viikon päästä heidät kotiutetaan. Kaikista tavanomaisinta on kuitenkin se, että sairaanhoitaja saapuu kotikäynnille ja leikkaa tytöt kotioloissa.
Kenian Kisiissä on sairaaloita, joissa silvotaan tyttöjen sukuelimiä pimeästi. Kuva: Grace Kerubo
Sairaanhoitajat tietävät, että tyttöjen sukuelinten silpominen on laitonta, mutta heidän halunsa säilyttää kulttuurinen perinne ja varmistaa, että tytöt siirtyvät naisiksi kunnioittavalla tavalla on tahtotilana vielä suurempi.
Sairaanhoitajilla on valtava vimma varmistaa, ettei tytöistä kasva moraalittomia. Ja toisille on todella tärkeää ylläpitää kulttuurista perinnettä. Mutta valtaosalle hoitajista pääsyynä on se, että mahdollisuus lisätienestiin ei ole heistä lainkaan hullumpi ajatus.
Yhteisö ei suhtaudu sairaanhoitajiin nyrpeästi, vaikka he sekaantuvat tyttöjen ympärileikkauksiin. Yhteisössä moni kannattaa edelleen silpomisperinnettä ja siksi heillä ei oikein ole varaa osoittaa syyttävällä sormella sairaanhoitohenkilökuntaa.
Osa silpomisia suorittavista sairaanhoitajista tunnetaan hyvin, mutta heihin ei kohdistu vihaa, kuten voisi olettaa.
Kulttuurissamme kaikki pyrkivät vain selviytymään, eikä silloin ole tilaa ajatella tekojen vääryyttä.
Tytöt uskovat leikkauksen olevan heille hyväksi. Onhan kyseessä kuitenkin oma äiti, joka haluaa viedä heidät leikattavaksi. Eihän se voi olla silloin mitään pahaa, eihän? Ja eivätkö juuri sairaanhoitajat tiedä, mikä on hyväksi terveydelle?
Ajattelisin itsekin edelleen noin, ellen olisi päässyt mukaan Solidaarisuuden toiminnan piiriin.
Tiedän, että olen syyllinen tekoihini vuosia sitten.
Siksi minulla on valtava motivaatio kertoa mahdollisimman monelle ihmiselle, että tyttöjen sukuelinten silpominen on paljon vahingollisempaa kuin mitä he luulevat.
Toivon koko sydämestäni, että sairaanhoitajat tarkastelisivat asiaa objektiivisesti ja he pääsisivät pois kulttuurikuplasta, jonka vaikutuksen alla he toimivat.
Johtaakseen yhteisömme tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan.
Grace Morungi työskentelee Solidaarisuuden kumppanijärjestön Manga Heartin asiantuntijana Keniassa.
30.07.2024 Heidi Suotsalo
02.07.2024
19.06.2024
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.