fbpx
Yhteystiedot
08.07.2020 Leena Kawamura

Vuoteni muutoksentekijänä

Lukuaika 3 min.

”Solidaarisuuden vapaaehtoisryhmä on tarjonnut minulle monia tapoja vaikuttaa.”

Satuin törmäämään Solidaarisuuden vapaaehtoisryhmään Facebookissa reilu vuosi sitten. Olin pitkään toiminut Solidaarisuuden kuukausilahjoittajana ja lukenut uutiskirjeistä ja kotisivuilta Solidaarisuuden ajankohtaisesta työstä järjestön kohdemaissa sekä Silpomaton-kampanjasta. Kipinä heräsi ja halusin tukijasta toimijaksi.

Olen aina ajatellut, että vapaaehtoistyöllä voi oikeasti muuttaa yhteiskuntaa. Ajatus on saanut paljon tukea liittyessäni Solidaarisuuden vapaaehtoiseksi. On vaikea kuvitella toista vaikuttamistapaa, jossa voisin olla osa yhtä isoa vapaaehtoisten toimintaketjua ja jossa oma tekemiseni linkittyisi yhtä tärkeiden asioiden puolesta puhumiseen ja ongelmien esiintuomiseen.

Solidaarisuuden vapaaehtoisryhmä on tarjonnut minulle monia tapoja vaikuttaa. Olen toiminut niin varainkerääjänä, festarityöntekijänä kuin vapaaehtoistoimittajana. Kaikissa näissä rooleissa on ollut hienoa kohdata ihmisiä ja huomata, kuinka järjestön työ kiinnostaa monia ja kuinka auttaminen lopulta on meille jokaiselle ominaista.

Ensimmäinen kirjoittamani artikkeli Solidaarisuudelle käsitteli silpomista ja sen taustoja silpomisen vastaista työtä Keniassa tekevän opettajan näkökulmasta. Haastattelun litterointi ja artikkelin valmistelu vei todellakin “matkalle” Keniaan. Tekstiä työstäessäni opin paljon Solidaarisuuden ja sen kumppanijärjestön toiminnasta sekä silpomisperinteen taustoista.

Mietin etenkin, kuinka silpomiskokemuksistaan kertovat naiset jakavat meille kipunsa ja traumansa, mutta myös uskonsa siihen, että yhteiskuntaa voi muuttaa.

Uskomusten ja asenteiden muuttamiseen tarvitaan rohkeutta ja konkretiaa – pitää auttaa muita ymmärtämään, miltä tuntuu, kun päätäntävalta omasta kehosta riistetään.

En voi olla miettimättä, kuinka kulttuuriset odotukset ja normit sanelevat silpomisen ylläpitoa ja miten nämä tekijät vaikuttavat naisten terveyteen, sosiaaliseen elämään, sosioekonomiseen asemaan sekä heidän itsemääräämisoikeuteensa.

Useassa silpomista harjoittavassa yhteisössä silpomattomia naisia mm. syyllistetään, kiusataan, halveksitaan ja syrjitään. Moni vanhempi elääkin siinä uskossa, että tyttölapsen silpominen on pitkässä juoksussa hänen omaksi parhaakseen. Esille nouseminen ja julkinen perinteen vastustaminen vaatii paljon rohkeutta, mutta myös resursseja, koulutusta ja tukea.

Vallankäytön erilaisista ilmenemismuodoista huolimatta näen yhtymäkohtia omaan kulttuuriimme ja meneillään olevaan me too -kampanjointiin. On hienoa, että yhä harvempi joutuu olemaan kokemuksensa kanssa yksin.

On tärkeää, että voimme Solidaarisuuden kautta kertoa arjen voimankäytöstä ja etenkin naisiin kohdistuvasta väkivallasta kaunistelematta. Samalla uskon, että ilmiöiden ja perinteiden taustat aukeavat työmme myötä.

Kirjoittamalla tuomme niiden naisten tarinat kuuluviin, joiden mielipidettä ei ole koskaan kysytty, sekä äänen niille lapsille ja perheille, joilla ei ole mahdollisuuksia tai voimavaroja vaikuttaa omaan tilanteeseensa.

Aiheet, joista me täällä kerromme, ovat toisille arkipäivää. Tehdään niistä parempia.

P.S. Syksyllä 2020 alkavassa Solidaarisuuden vapaaehtoiskoulutuksessa pääsee oppimaan työstä, jota tehdään tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamisen ja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemisen eteen. Koulutuksessa käydään läpi myös erilaisia mahdollisuuksia toimia vapaaehtoisena kampanjoiden parissa. Lue lisää ja lähde mukaan vapaaehtoistyöhön!

Kirjoittaja