fbpx
Yhteystiedot
05.02.2016 Grace Kerubo

Nimeni on Grace

Lukuaika 3 min.

Kisii-naisena olen joutunut kulttuurimme koskettamaksi monella tapaa. Minut silvottiin 6-vuotiaana. Kyseessä on suurin kauheus, mitä minulle on tehty. Ja niille tytöille, jotka ovat joutuneet sen uhreiksi yhteisössämme.

Synnyin Kisiissä Keniassa 27 vuotta sitten. Olen kisii-heimon nainen. Se on samaan aikaan sekä kaunista että vaikeaa. Perhe on meille tärkeä ja antaa turvaa, mutta kaikesta on taisteltava.

Palasin Kisiihin opiskelujen jälkeen. Alku oli vaikeaa, syntymäpaikkani tuntui syrjäiseltä kylältä verrattuna loisteliaaseen Nairobiin, josta olin toivonut löytäväni töitä. Tulin takaisin mieheni vuoksi, sillä hän sai alueelta töitä.

Asiat alkoivat muuttua, kun sain töitä paikallisesta Manga Heart -järjestöstä. Ymmärsin, että voisin olla Kisiissä pidemmän aikaa. Elämäni tuntui merkitykselliseltä.

Nyt kolme vuotta myöhemmin nautin Kisiissä elämisestä. Olen läheinen laajennetun perheeni kanssa. Elämä on myös edullisempaa kuin Nairobissa.

Kokemukseni Manga Heartissa on saanut minut arvostamaan Kisiitä ja elämääni täällä uudella tavalla. Olen jatkuvasti tekemisissä yhteisöni kanssa ja olen sitä kautta oivaltanut, mikä määrittelee kisii-heimon ihmistä: hän on intohimoinen ja omistautunut kulttuurilleen.

Olen saanut mahdollisuuden parantaa monien yhteisöni jäsenten elämää, erityisesti naisten ja lasten. He ovat haavoittuvaisimpia yhteiskunnassamme.

Ajattelen, että äitiyden myötä olen oppinut naisten ja lasten arvon. Tämä on minun intohimoni.

Miehellä on valtaa kisii-heimon kulttuurissa. Monissa afrikkalaisissa kulttuureissa asia on näin. Nainen, joka kasvaa tässä kulttuurissa, altistuu sille ja jatkaa perinnettä omassa elämässään. Kisii-mies taas on tunnettu voimakkaasta egostaan, joka ei alistu naisen läsnä ollessa.

Mutta asiat ovat muuttumassa kisii-naisen elämässä. Tytärten voima on alettu ymmärtää perheissä. Juuri nyt Kisii-nainen alkaa nähdä oman potentiaalinsa ja arvonsa.

Työssäni Manga Heartissa olen käsitellyt myös naisten ympärileikkauksen eli sukuelinten silpomisen perinnettä. Se on läpäissyt yhteisömme: lähes jokainen tyttö ’leikataan’.

Kisii-naisena olen joutunut kulttuurimme koskettamaksi monella tapaa. Minut silvottiin 6-vuotiaana. En ymmärtänyt siitä mitään. Muistan, kuinka isoäitini herätti minut varhain, jo kello neljältä aamulla. Tapasimme vartijan, joka johdatti meidät läheiselle klinikalle.

Sairaanhoitaja otti minut vastaan ja ohjasi huoneeseen. Isoäitini piti minua lujaa kädestä kiinni koko ajan. Hän käski minua olemaan huutamatta tai kuollut isoisäni tulisi kiroamaan minut.

Minut silvottiin.

Kaikki neljä siskoani on silvottu.

Heidän tilanteensa oli kuitenkin erilainen. Kun he tulivat oikeaan ikään, liittouduimme veljieni kanssa vastustamaan heidän silpomistaan. Isäni tuki meitä.

Heidän äitinsä (oma äitini oli kuollut jo kauan aikaa sitten) vei heidät kuitenkin oman äitinsä luokse. Myös heidät lopulta silvottiin.

Kyseessä on suurin kauheus, mitä minulle on tehty. Ja niille tytöille, jotka ovat joutuneet sen uhreiksi yhteisössämme.

Olen yksinhuoltajaäiti ja minulla on kaksi tytärtä, 8-vuotias Elizabeth ja 2-vuotias Benita. Olen päättänyt, että minun tyttäreni eivät joudu ympärileikattaviksi.

He ovat silpomattomia.

Kirjoittaja