01.02.2022

”Mä en suostu enää piiloutumaan”

Lukuaika 4 min.

Missi Aja Daffeh puhuu silpomiskokemuksestaan, jotta yhdenkään tytön ei tarvitsisi enää kokea samaa.

Aja Daffeh nousi julkisuuteen voittaessaan Suomen ensimmäisen Face of African Queen -kauneuskilpailun. Nyt hän puhuu silpomiskokemuksestaan, jotta myös muiden silpomisen läpikäyneiden ja silpomisvaarassa olevien tyttöjen ääni kuultaisiin.

Vantaalainen Aja Daffeh, 29, oli nelivuotias läpikäydessään sukuelinten silpomisen Gambiassa. Aja selvisi hengenvaarallisesta toimenpiteestä elossa, mutta se aiheutti hänelle niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin haittoja, jotka ovat yhä läsnä hänen jokapäiväisessä elämässään. Aja kertoo muun muassa pelkäävänsä, voiko koskaan tulla raskaaksi.

– Mä elän siinä pelossa edelleen, etten välttämättä saa lapsia.

Silpomiskokemus on myös vaikuttanut Ajan minäkuvaan. Hän kertoo näkevänsä itsensä vähempänä kuin mitä voisi olla ilman kipeää kokemustaan.

– Se johtuu siitä, että tiedostan musta puuttuvan palasia. Tuntuu, että en oo ikinä kokonainen ja tulen luultavasti aina miettimään sitä.

Asian hyväksyminen on auttanut Ajaa käsittelemään kokemustaan. Hän haluaa, että ihmiset eivät näe häntä silpomisen uhrina vaan selviytyjänä.

– Vaikka silpominen vaikuttaa suureen osaan elämääni, en anna sen enää määritellä mua.

Aja ei anna silpomiskokemuksen enää määritellä itseään. Kuva: Deepak Panglia

Aja kertoo, ettei halua antaa valtaa silpomisen suorittaneille, vaan tekee töitä nähdäkseen itsensä taas kokonaisena. Keskittymällä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen menneen silpomiskokemuksen sijaan, hän on onnistunut löytämään toivoa ja luottoa tulevaan.

– Mulla meni tosi monta vuotta, että pääsin tähän pisteeseen. Mutta se, että ottaa pieniä askeleita on parempi kuin ei yhtään askelta.

Joka ilta mennessään nukkumaan Aja sanoo kymmenen hyvää asiaa itsestään peilikuvalleen.

– Yritän etsiä päivittäin ympäriltäni työkaluja, joiden avulla musta voi tulla se Aja, joka haluan olla.

Aja keskittyy nyt menneen silpomiskokemuksen sijasta toiveikkaana tulevaisuuteen. Kuva: Deepak Panglia

Aja on kertonut rohkeasti tarinansa Face of African Queen -voittonsa jälkeen muun muassa Ylen Sinkut Paljaana -televisiosarjassa. Pitkään Aja uskoi, ettei Suomessa oltaisi kiinnostuneita hänen silpomiskokemuksestaan.

Toisin kuitenkin kävi, kun hän alkoi puhua lapsena kokemastaan väkivallanteosta. Aja kertoo, että on ollut ilahduttavaa huomata, että ihmisiä aidosti kiinnostaa ja he haluavat auttaa.

– Puhumisen aloittaminen ei ollut helppoa, mutta mä en suostu enää piiloutumaan. Oon tosi tyytyväinen, että ihmiset on pysähtyneet hetkeksi kuullessaan mun tarinan ja menneet etsimään tietoa aiheesta. Haluan, että ihmiset tietää miten vakavasta asiasta on kyse. Moni ei tiedä, että silpomiseen voi kuolla ja että se voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, voiko tulla raskaaksi.

”Puhun silpomisesta, koska he, jotka ovat kuolleet tämän takia, eivät voi sitä tehdä”

Aja haluaa kertoa tarinansa ja toimia yhdessä silpomisen vastaista työtä tekevien järjestöjen kanssa, jotta yksikään tyttö ei joutuisi enää kokemaan samaa kuin hän. Hän uskoo, että ihmisten auttamishalu herää, kun he kuulevat silpomisen läpikäyneiden tarinoita ja oppivat lisää hengenvaarallisesta perinteestä. Aja haluaa puhua myös niiden silpomisen läpikäyneiden sekä silpomisvaarassa olevien tyttöjen puolesta, jotka eivät pysty itse sitä tekemään.

– Tiedän, että mä en tätä yksin tule lopettamaan, mutta toivon, että mun tekemisten kautta muidenkin tyttöjen ääni kuullaan.

Yhdessä voimme lopettaa silpomisen

Aja rohkaisee ihmisiä toimimaan silpomisen lopettamiseksi. Hänen mielestään jokainen voi auttaa itselleen sopivimmalla tavalla.

– Lahjoita, puhu ja levitä tietoa. Ottakaa selvää silpomisesta ja auttakaa jos voitte. Kaikki apu on tärkeää. Mitä enemmän ihmiset tietävät silpomisesta, sitä enemmän meillä on ihmisiä mukana tässä taistelussa.

Teksti: Sofia Suikki