Lukuaika 4 min.
Enoch Nyangondi haluaa, että tyttöjen sukuelinten silpominen lopetettaisiin hänen kotimaassaan Keniassa. Hänen mielestään koulutettujen miesten tulisi astua esiin ja vastustaa käytäntöä.
Naiset ovat välillä ihmetelleet, miksi mies kampanjoi silpomista vastaan ja pyytäneet miehiä jättämään asian naisille.
”Ja minä sanoin ei! Naiset ovat kärsineet hiljaisuudessa, kuolleet hiljaisuudessa. Minulla on tietoa, joten minun on tultava esiin ja jaettava sitä”, Enoch Nyangondi sanoo.
Hän painottaa, että muutos parempaan on naisten ja miesten yhteinen asia.
”Miesten ei tulisi jättää tätä naisten harteille, sillä tämä vastuu on jaettava.”
Enoch Nyangondilla on vaimonsa kanssa jaettu intohimo.
Vaimo työskentelee Nyangin koulussa apulaisjohtajana. Hän on myös se, joka alun perin sai Nyangondin kiinnostumaan ihmisoikeuksista ja lastensuojelusta.
”Hän ikään kuin valoi minut.”
Nyangondi osallistuu työnsä ohella opettajille suunnattuun vapaaehtoisryhmään.
”Palan halusta nähdä yhteisömme muuttuvan.”
Nyangondilla on viisi lasta: kolme tytärtä ja kaksi poikaa.
Vaikka Nyangondi kamppailee silpomista vastaan, nuorempana tyttäret olisivat itse halunneet päästä osallisiksi yhteisön perinteestä.
”Esikoiseni on tyttö. Hän kyseli minulta rituaalista, mutta otin tiukan kannan.”
Enoch Nyang haluaa lopettaa tyttöjen sukuelinten silpomisen yhteisössään. Kuva: Siru Aura
”Nyt he ymmärtävät, kuinka tärkeää on olla silpomaton.”
Silpomattomat tyttäret joutuivat koulussa pilkan kohteeksi, mikä oli heille raskasta. Nyt he kuitenkin ymmärtävät, kuinka tärkeää on olla silpomaton.
Yläasteella esikoinen tuli kiitollisena kotiin ja kertoi koulussa oppineensa silpomisesta samoja asioita, mistä isä oli aina puhunut.
”Tismalleen,” Nyangondi hymyilee.
Nyangondi korostaa miesten roolin tärkeyttä silpomisen vastaisessa työssä.
”Miesten ei tulisi jättää tätä naisten harteille.”
Miehet ovat Keniassa yleensä koulutetumpia ja lukutaitoisempia kuin naiset. Myös Enoch on suorittanut tutkinnon kirjanpitäjänä sekä työskennellyt 16 vuotta koulussa ennenkuin perusti oman koulun.
”Miesten tulisi taistella ja olla eturintamassa jakamassa tietoa.”
”Naisten aseman kohentuessa he pystyvät levittämään oikeaa tietoa entistä enemmän myös itse.”
Nyangondi on optimistinen, ja muistuttaa, että naisten aseman kohentuessa he pystyvät levittämään oikeaa tietoa entistä enemmän myös itse.
”Kun naiset saavat enemmän tietoa, he hylkäävät huonot käytännöt kuten silpomisen. Sitten voimme kasvaa paremmaksi ja terveemmäksi yhteiskunnaksi.”
Ja siitä hyötyvät kaikki.
(Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017.)
27.11.2024 Tuulia Perttula
20.11.2024 Tuulia Perttula
10.10.2024 Tuulia Perttula
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.