fbpx
Yhteystiedot
15.06.2015 Airi Kähärä

Kun aseet vaihtuvat koulutukseen

Lukuaika 3 min.

Lähdin Somalimaahan neljätoista vuotta sitten ja kohtasin sisällissodan runteleman maan ja ihmiset. Katukuvassa näkyi sodan jäljet. Somalimaa näyttää aivan toisenlaiselta nyt. Raunioituneet talot on korjattu, asfalttitieverkosto ulottuu kaupungista toiseen, pienille tytöille ja pojille on avattu tie peruskoulutukseen.

Pakolaisia tulisi auttaa heidän omassa kotimaassaan, etteivät he lähtisi hakemaan turvapaikkaa, lipsautti Timo Soini taannoin. Soini puhuu pakolaisuuden ennaltaehkäisystä. Ihmistenhän ei tarvitse hakea turvaa, jos elämisen puitteet ovat kunnossa.

Lähdin Somalimaahan neljätoista vuotta sitten ja kohtasin sisällissodan runteleman maan ja ihmiset. Katukuvassa näkyi sodan jäljet. Somalimaan toiseksi suurimmassa kaupungissa Buraossa riitti kahden kädet sormet laskemaan talot, joissa oli vielä katto tallella.

Poikalapset kulkivat kadulla itseään pidemmät aseet kädessään. Maamiinoja raivattiin ja klaanit neuvottelivat pysyvän rauhan saavuttamiseksi.

Ensimmäisten vuosien aikana toistin joka kokouksen alussa tutun mantran: ilman rauhaa ei ole kehitystä. Ilman kehitystä ihmiset eivät jää kotimaahan, vaan hakeutuvat muualle, missä on parempi elää.

Somalimaassa rauhansopimus syntyi, mutta maan rakentamiselle ei ollutkaan resursseja. Kaikki, jotka pystyivät, olivat paenneet sodan jaloista pois. Maahan oli jäänyt sotilaat, kouluttamattomat ja köyhä väestö.

Rahaa ei Somalimaan valtionkassassa ollut ja rahoituksen saaminen maan ulkopuolelta oli toivotonta. Mikään valtio pystynyt solmimaan kahdenkeskisiä sopimuksia Somalimaan kanssa, sillä Somalimaa ei ole itsenäinen valtio, vaan osa Somaliaa.

Kansalaisten voima

Apuun riensi kansalaisyhteiskunta. Somalimaan paikalliset kansalaisjärjestöt vahvistuivat ja kääntyivät rahoittajien puoleen jälleenrakentamisen aloittamiseksi. Aluksi työ oli suoraa auttamista, puhtaan veden ja ruoansaannin turvaamista. Kun paikallinen kansalaisyhteiskunta vahvistui, pitkän tähtäimen kehitys on tullut mahdolliseksi.

Somalimaa näyttää aivan toisenlaiselta nyt. Raunioituneet talot on korjattu, asfalttitieverkosto ulottuu kaupungista toiseen, pienille tytöille ja pojille on avattu tie peruskoulutukseen. Etiopiaan paenneet somalimaalaiset palaavat maahan. Euroopassa ja Amerikassa asuvat somalit vierailevat kotimaassaan ja työskentelevät Somalimaan hyvän kehityskulun turvaamiseksi.

Mutta paljon on vielä tehtävää. Lapsille on turvattu peruskoulutus, nyt on rakennettava polku työelämään. Nykynuorilta puuttuu keinoja ja taitoja itsensä työllistämiseen. Tähän työhön tarvitaan vahvoja, paikallisia kansalaisjärjestöjä. Suomalaisten tuki on ohjautunut paikallisten kansalaisjärjestöjen kautta kaikkein heikoimmassa asemassa oleville nuorille.

Olen aivan samaa mieltä Soinin kanssa pakolaisuuden ennaltaehkäisystä. Paikallisten kansalaisjärjestöjen tukeminen heidän työssään varmistaa, että kukaan ei lähde vaaralliselle matkalle Eurooppaan.

Tätä pohtiessa Suomen hallituksen kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset kummastuttavat.

Kirjoittaja