30.08.2019 Sofia Marin

Silpominen saadaan loppumaan panostamalla nuoriin

Lukuaika 3 min.

Bernard Oseko on kenialaisen Manga Heart järjestön toiminnanjohtaja. Kuva: Ulla Sarén

“Tulevat sukupolvet säästyvät silpomiselta, jos panostamme nyt nuoriin. Jos sinua ei ole ympärileikattu, et myöskään ympärileikkaa omia lapsiasi.” Bernard Oseko luotsaa lasten turvaleirejä Kenian Kisiissä.

Manga Heart perustettiin alunperin HI-virukseen sairastuneiden tueksi ja hoitamiseksi, sillä Bernard Osekon asuinalueella oli paljon HIV-tapauksia. Järjestö mahdollisti sairastuneiden lääkitykset ja sairauteen liittyvän stigman vähentämisen. 

Muutama vuosi sitten, kun Solidaarisuus tuli mukaan Manga Heartin toimintaan, järjestössä alettiin työskennellä tyttöjen sukuelinten silpomisen ehkäisemiseksi.

Silpominen ei ole loppunut laista huolimatta

Silpomisperinne on juurtunut syvälle kulttuuriin ja yhteiskuntaan, joten ehkäisytyö on vaikeaa. Manga Heart kertoo yhteisönsä asukkaille silpomisen vaaroista ja haitoista.

“Jotkut ihmiset ovat jo ymmärtäneet silpomisen haitat, mutta edelleen on paljon työtä tehtävänä”, Oseko sanoo. 

”Sukuelinten silpominen on nykyään Keniassa laitonta. Siitä huolimatta perinne on jatkunut kisii-yhteisössä.”

Sukuelinten silpominen on nykyään Keniassa laitonta. Se on kuitenkin toiminut kisii-yhteisössä jo kauan aikaa tyttöjen siirtymäriittinä aikuisuuteen. 

Oseko kertoo yhteisössä vallitsevasta ajatuksesta, että tyttö ei tule naiseksi eikä voi mennä naimisiin, jos hänen sukuelimiään ei leikata. Tämän takia monet vanhemmat pakottavat tyttärensä leikkaukseen.

Pikkutyttö puolpetin ääressä. Kuva Nyasha Kadandara

Pikkutyttö pulpetin ääressä. Kuva: Nyasha Kadandara

Taustalla on myös taloudellinen syy: naiset ovat taloudellisesti riippuvaisia miehistä, ja he saavat taloudellista turvaa vain menemällä naimisiin. 

Perinteisesti silpomisen tekee kylän oma leikkaaja, mutta nykyään silpominen on medikalisoitu, eli se tehdään usein lääketieteen ammattilaisten toimesta.

Laittomuuden takia silpominen tapahtuu salaisissa paikoissa. Leikkaus maksaa paljon.

Manga Heart kertoo silpomista suunnitteleville vanhemmille, että suuren rahallisen menetyksen lisäksi silpominen myös vaarantaa tytön hengen. 

Turvaleiri koulujen loma-aikaan

Osekon haastattelu tapahtuu kenialaisessa peruskoulussa, jonka tiloja Manga Heart hyödyntää työssään.

“Jos sinua ei ole ympärileikattu, et myöskään ympärileikkaa omia lapsiasi.”

Lapsilla on kuukauden mittainen loma, jonka aikana Manga Heart järjestää koululla lapsille leirin. Lomakuukaudet ovat riskiaikaa tytöille joutua silvotuksi.

Leirillä Manga Heartin työntekijät kertovat lapsille, mitä tyttöjen sukuelinten silpominen tarkoittaa ja mitä haittoja siitä tytöille koituu. Näin he osaavat varoittaa vanhempiaan näiden aikoessa leikkauttaa lapsensa.

Kisii-tyttöjä

Kisii-tyttöjä turvaleirillä. Kuva: Ulla Sarén

Lapsille opetetaan, että silpomisen uhatessa he voivat ilmiantaa vanhempansa Manga Heartille, joka vie asian poliisille.

Leirit ovat tuottaneet tulosta. Monet vanhemmat haluavat lastensa osallistuvat leireille, joten niille on jo tunkua. 

“Meidän visiomme on, että panostamalla nuoriin tällä hetkellä, tulevat sukupolvet säästyvät kokonaan silpomiselta. Jos sinua ei ole ympärileikattu, et myöskään ympärileikkaa omia lapsiasi”, Oseko kiteyttää toiminnan perusajatusta. 

Manga Heartin rooli on erityisen tärkeä, koska Kisiin kaltaiset heimot jäävät hallituksen tekemän silpomisen vastaisen työn ulkopuolelle.

Oseko iloitseekin siitä, että Solidaarisuus on tullut juuri kisii-yhteisössä tehtävään työhön mukaan.

“Yksi isoimmista unelmistani kävi toteen, kun käynnistimme tämän ohjelman”, hän sanoo. 

Solidaarisuus on tehnyt vuodesta 2016 alkaen Kenian Kisiissä tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä yhdessä paikallisten kumppanijärjestöjen kanssa. Lue lisää työstämme silpomisen lopettamiseksi.

Manga Heartin johtaja vetää silpomisen vastaista tapahtumaa, jossa paikalliset polttavat samalla roskia. Kuva: Jacom Magero.

Manga Heartin johtaja vetää silpomisen vastaista tapahtumaa, jossa paikalliset polttavat samalla roskia. Kuva: Jacob Magero

Mikä silpomisperinne?

  • Silpomisella eli naisen ympärileikkauksella tarkoitetaan kulttuurista perinnettä, jossa vahingoitetaan tytön tai naisen sukuelimiä.
  • Toimenpiteessä vaurioitetaan tai leikataan irti osa tai kaikki tytön ulkoiset sukuelimet.
  • Silpominen suoritetaan yleisimmin nuorille tytöille. Joka vuosi 3 miljoonaa uutta tyttöä silvotaan.
  • Yli 200 miljoonaa naista ja tyttöä yli 30 maassa elää tällä hetkellä silvottuna.
  • Tyttöjen silpomisella ei ole mitään terveydellisiä perusteita. Silpomisen aiheuttamat haitat voivat olla niin fyysisiä kuin henkisiä. Pahimmillaan toimenpide johtaa tytön kuolemaan.
  • Silpomista ei harjoiteta uskonnollisista syistä ja sitä esiintyy eri puolilla maailmaa.

Tietoa ja tilastoja silpomisperinteestä:

Maailman terveysjärjestö WHO (World Health Organization)

Suomen sosiaali- ja ulkoministeriön toimintaohjelma silpomisen estämiseksi (2019).

UNICEF data: Female Genital Mutilation (2018).

10 000 suomalaista on jo mukana. Ryhdy sinäkin lahjoittajaksi.

Kirjoittaja