Lukuaika 8 min.
Tyttöjen sukuelinten silpominen on perinteisesti ollut siirtymäriitti tytöstä naiseksi. Solidaarisuuden turvaleireillä Keniassa opetetaan, että naiseksi voi kasvaa ilman silpomista.
Tyttöjen sukuelinten silpominen on syvälle kulttuuriin juurtunut perinne, jota ei kyseenalaisteta. Toimenpide nähdään itsestään selvänä osana naisen elämää.
”Ongelma on siinä, että olemme kasvaneet osaksi tätä kulttuuria ja siitä on tullut erottamaton osa meitä. Aivan kuten vastasyntynyt tietää heti, että hänen on syötävä. Samalla tavalla me tiedämme, että ympärileikkaus on tehtävä, se on osa meitä. Tytöt silpomisiässä pitävät sitä normaalina prosessina”, avaa kisiiläinen Grace Kerubo, joka tekee silpomisen vastaista työtä.
Kenian kisii-heimon tytöistä lähes jokainen käy läpi ympärileikkauksen. Äiti, isoäidit ja suvun naiset laulavat tytölle leikkauksen ja pitkän toipumisen aikana lauluja, joissa opetetaan, miten tyttö on nyt nainen ja kuinka hänen kuuluu tästä eteenpäin palvella miehiä ja olla mahdollisimman miellyttävä. Tytön kunniaksi järjestetään juhlat ja hän saa lahjoja.
Tytöille kerrotaan, miksi silpomista harjoitetaan heidän yhteisössään ja minkä vuoksi se pitäisi lopettaa. Kuva: Walter Mounde
Ympärileikkauksen jälkeen tyttöä pidetään avioliittokelpoisena ja hänet nähdään kunniallisena naisena. Silpomaton tyttö voidaan sulkea yhteisön ulkopuolelle ja hänen mahdollisuutensa päästä naimisiin ovat heikommat. Silpomattoman tytön uskotaan ajautuvan huonoille teille ja juoksevan miesten perässä.
”Jotkut tytöt oma-aloitteisesti kysyvät ‘milloin minut ympärileikataan, jotta voin olla kuten kaikki muut ja sovin osaksi yhteisöä, eikä minua pilkata’”, kertoo Kerubo.
Kenian kisii-heimon naisten asema on alisteinen suhteessa miehiin. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa miehellä on viimeinen sana perheessä, hän hallinnoi omaisuutta ja naista. Naisen seksuaalisuutta kontrolloidaan silpomisella, sillä ajatellaan, että silvottu nainen ei juokse vieraissa. Myös naisen taloudellinen asema on riippuvainen aviomiehestä. Äidit haluavat silpomisella varmistaa, että tytär pääsee varmasti naimisiin, eikä hän jää täysin varattomaksi tai ajaudu esimerkiksi prostituoiduksi.
>> Auta lisäämään tietoa ja vaikuttamaan vanhempien asenteisiin.
Tyttöjen sukuelinten silpomisia tehdään Keniassa eniten koululaisten loma-aikoina joulukuussa, huhtikuussa ja kesällä. Lomalla tytöllä on aikaa toipua leikkauksestaan ennen koulujen alkua. Solidaarisuus järjestää tytöille turvaleirejä silpomissesongin keskellä, jotta tytöt välttyvät toimenpiteeltä ja he oppivat omista oikeuksistaan ja tietävät, kenen puoleen kääntyä, jos he ovat vaarassa joutua silvotuksi.
”Opetamme sukuelinten silpomisen seuraamuksista – niin terveyshaitoista kuin toimenpiteen laittomuudesta ja sosiaalisista syistä perinteelle,” kertoo Grace Kerubo.
”Kuten minkä tahansa kulttuurisen tavan kanssa, meidän on purettava silpomiseen liittyviä uskomuksia, jotta lapset ymmärtävät tarkalleen, miksi silpomista harjoitetaan ja minkä vuoksi me haluamme lopettaa sen”, Kerubo jatkaa.
>> Sinä voit auttaa silpomisvaarassa olevan tytön turvaan leirille.
Tyttöjä silvotaan eniten lomien aikaan. Kuvan tytöt ovat leirillä turvassa silpomiselta. Kuva otettu ennen koronapandemiaa. Kuva: Ulla Sarén
Kuten minkä tahansa kulttuurisen tavan kanssa, meidän on purettava silpomiseen liittyviä uskomuksia.
”Milloin minut ympärileikataan, jotta voin olla kuten kaikki muut?”
Silpomisvaarassa olevat tytöt löytyvät leirille sitä kautta, että lähialueen koulujen opettajat seulovat oppilaistaan riski-iässä olevat lapset ja lähettävät heidät leireille. Houkuttelevaksi leirin tekee vanhemmille ilmainen ruoka, hauska tekeminen lapsille poissa aikuisten jaloista sekä leirillä opittavat elämänhallintataidot.
”Lapset tulevat leireille vanhempien luvalla. Vanhemmilla voi olla ristiriitaiset tunteet leirin suhteen, sillä suurin osa vanhemmista pitää kiinni kulttuurinsa perinteistä lapsiaan hanakammin. Vanhempia motivoi ennen kaikkea yleinen oppimiskokemus, mitä me lapsille tarjoamme”, Kerubo kertoo.
Grace Kerubolla on kokemusta siitä, että ihmisillä on vaikeuksia luopua perinteistä ja tavoista, jotka he kokevat keskeisiksi aikuisuuteen siirtymisessä.
”Ihmiset kyselevät, että mitä meillä sitten on, jos meillä ei enää ole silpomisperinnettä. Heille silpomisperinne on se asia, joka on kuljettanut tytön naiseksi”, kertoo Kerubo.
Grace Kerubo haluaa saada lapset ja vanhemmat ymmärtämään, että naiseksi vartutaan ajan kanssa, eikä se vaadi kajoamista sukuelimiin. Kuva: Ulla Sarén
Turvaleiri voi parhaimmillaan toimia korvaavana siirtymäriittinä tytöstä naiseksi. Kuten silpomistoimenpiteen jälkeen, myös leirin lopuksi tyttöjä juhlitaan ja he saavat lahjoja. Vuonna 2020 tutkijat kehittivät Solidaarisuuden kanssa Vaihtoehtoisen siirtymäriitin -käsikirjan. Tätä manuaalia voidaan hyödyntää laajemminkin leirien järjestämisessä tytöille.
”Turvaleirejä kutsutaan vaihtoehtoiseksi siirtymäriitiksi. Silpomisen sijaan tytöt tulevatkin tänne. He oppivat silpomisen haitoista ja saavat erilaisia elämänhallintataitoja. Tytöt tanssivat, laulavat ja saavat toteuttaa itseään leirillä ja sen päätteeksi he valmistuvat ja voivat olla naisia”, Kerubo luettelee.
”Käsittelemme silpomisperinteen lisäksi esimerkiksi haastavia vuorovaikutustilanteita ja miten olisi hyvä kommunikoida kavereiden ja vanhempien kanssa, puhumme huumeista ja monista väkivaltaan kytkeytyvistä teemoista”, jatkaa hanketyöntekijä Jacob Obadiah.
Viikon kestävän leirin päätteeksi vanhemmat kutsutaan loppujuhlaan, jossa lapset esittävät harjoittelemiaan laulu-, runo- ja tanssiesityksiä, jotka käsittelevät silpomisperinnettä monelta kantilta.
Silpomisperinne mielletään Kenian Kisiissä naisten väliseksi asiaksi ja siitä puhuminen avoimesti miesten kanssa on tabu. Kulttuuriin juurtuneen perinteen kitkeminen ei onnistu ilman miesten osallistamista keskusteluun. On tärkeää saada myös miehet ymmärtämään silpomisen haittavaikutukset ja saada heidät mukaan vastustamaan perinnettä avoimesti yhteisössään.
”Ihmiset kyselevät, että mitä meillä sitten on, jos meillä ei enää ole silpomisperinnettä.”
Leirin tärkein tavoite on saada sekä lapset että heidän vanhempansa ymmärtämään, että naiseksi vartutaan ajan kanssa, eikä se vaadi kajoamista sukuelimiin. Silpomaton tyttö on yhtä hyvä kuin silvottu tyttö. Silpomaton tyttö voi olla aivan yhtä kunnollinen, opinnoissaan menestyvä ja sopiva vaimoksi.
”Muistutamme heitä, että aikuisuus ei vaadi minkään toimenpiteen läpikäymistä ja muuttuminen hiljalleen tytöstä naiseksi on mitä luonnollisin tapa varttua yhteisön aikuiseksi jäseneksi”, Kerubo painottaa.
>> Auta lopettamaan silpomisperinne. Lahjoita nyt.
Vanhemmat osallistuvat turvaleirin loppuseremoniaan, joka toimii korvaavana siirtymäriittinä. Kuva: Walter Mounde
Tiedon levittäminen on tehokkain keino saada ihmiset ymmärtämään, ettei tyttöä tarvitse silpoa. Kerubo on omin silmin todistanut, miten sinnikkäällä tiedon toistamisella saadaan lopulta käännettyä vanhemman tai isovanhemman pää.
“Ihmiset tulevat kertomaan minulle: ‘halusin ympärileikata tyttöni ja olin jo suunnitellut tekeväni sen. Mutta se, mitä kerroit minulle, sai minut luopumaan aikeistani’”, Kerubo kertoo tyytyväisenä.
Myös Obadiah tuntee erityistä ylpeyttä työstään hetkinä, jolloin yhteisön vanhempi väki on lopulta muuttanut mieltään silpomisperinteen suhteen. Vanhempi polvi pitää kaikista hanakammin kiinni perinteistä.
”On palkitsevaa, kun koulutusten myötä jääräpäiset, silpomista puolustaneet vanhukset ovat lopulta valmiita seisomaan silpomisen vastaisen työmme takana ja he haluavat jopa osallistua kokoontumisiin vapaaehtoisesti ja jakaa kokemuksiaan eteenpäin. Silloin tunnen, että olen onnistunut vaikuttamaan tähän yhteisöön”, Obadiah sanoo.
30.07.2024 Heidi Suotsalo
02.07.2024
19.06.2024
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.