Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. Sukupuolittunut väkivalta on paitsi merkki epätasa-arvosta, se myös jarruttaa taloudellista kehitystä. Kun naiset ovat turvassa väkivallalta, heille aukeaa mahdollisuuksia rakentaa kotiaan, yhteisöään ja maataan.
Naisiin kohdistuva väkivalta on usein syvälle juurtunutta ja sosiaalisesti hyväksyttyä, eikä sitä monin paikoin pidetä ongelmana. Siksi väkivallan kitkeminen lähtee vaiettujen asioiden nostamisesta puheenaiheeksi ja jäykkien sukupuoliroolien haastamisesta. Keskustelun kautta käynnistyy asennemuutos, joka kannattelee pitkälle.
kenialaisista naisista on joutunut kumppaninsa pahoinpitelemäksi
somalimaalaisista naisista pitää avioliitossa tapahtuvaa väkivaltaa oikeutettuna joissakin tilanteissa
”Haluan lähettää terveisiä omasta ja koko yhteisön puolesta suomalaisille tukijoille, että jatkamme täällä kaikesta huolimatta paremman maailman luomista naisille.”
Mary Momanyi
Monitoring Officer, Kenia
Päätös puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan syntyy yhteisöjen sisällä. Vastuunkantajat ovat aktivoituneet naisten puolestapuhujina monella rintamalla.
Naisten koskemattomuus on ottanut edistysaskeleita. Yhä useammat kyseenalaistavat väkivaltaperinteitä ja uskallus puhua väkivallasta kasvaa. Naiset nousevat ratkaisijoiksi ja heidän käsityksensä itsestä vahvistuu. Vaikuttajat ja miehet ovat alkaneet nähdä miksi on tärkeää edistää naisten asemaa. Naisten kokema väkivalta alkaa olla yhä vähemmän vaiettu tabu.
hyötyy väkivallan vastaisesta työstämme
kenialaisista naisista uskaltaa puhua julkisesti naisiin kohdistuvasta väkivallasta
05.12.2024 Lotta Haavisto
27.11.2024 Tuulia Perttula
20.11.2024 Tuulia Perttula
Ohjelmapäällikkö
050 467 1565
maria.santavuo@solidaarisuus.fi
Kestävän toimeentulon ja yritysyhteistyön asiantuntija
050 452 5412
jenna.kettunen@solidaarisuus.fi
Field Coordinator, VAWG prevention
Toimipaikka: Kisii
bella.masanya@solidaarisuus.fi