28.05.2025 Anju Marjamaa

Menkkavallankumous Buraossa

Lukuaika 4 minuuttia

Kuvassa kolme somalimaalaista naista ompelee kestokuukautissuojia ompelukoneella. Taustalla näkyy värikkäitä mekkoja.

Kun kuukautisista vaietaan, seuraukset ovat kohtalokkaita: koulunkäynti voi keskeytyä, terveys heiketä ja häpeä eristää. Nyt Somalimaan naiset ovat päättäneet rikkoa hiljaisuuden – neulalla, langalla ja äänellä, joka ei enää suostu vaikenemaan.

Buraossa, Somalimaan keskiosassa, on käynnissä hiljainen vallankumous. Se ei näy barrikadeilla eikä otsikoissa, mutta sen vaikutukset voivat ulottua sukupolvien päähän. Vallankumous alkaa ompelukoneen hurinasta – ja päättyy hiljaisuuden murtumiseen.

Kyse on kuukautisista. Tai tarkemmin: siitä, että niistä aletaan vihdoin puhua.

Solidaarisuus tukee Somalimaassa kumppanijärjestömme vetämää hanketta, jossa pääroolissa ovat uudelleenkäytettävät kuukautissuojat eli kestositeet. Ompelukoulutuksessa naiset oppivat siteiden valmistusta, saavat mahdollisuuden toimeentuloon ja ennen kaikkea – opettelevat puhumaan kuukautisista ääneen.

Kyse ei ole vain ompelutyöstä. Kestositeet ovat konkreettinen väline kuukautishäpeän vastustamiseen, naisten taloudellisen itsenäisyyden rakentamiseen ja tabujen murtamiseen.

Häpeä, joka eristää

Kuukautiset eivät ole pelkkä kehon luonnollinen toiminto, vaan myös syvästi yhteiskunnallinen ilmiö.

Kuukautishäpeä on universaali asia. Erittäin yleinen sukupuolten tasa-arvoon liittyvä epäkohta, joka koskettaa ihan koko maailmaa”, kuvaa Solidaarisuuden sukupuolittuneen väkivallan vastainen asiantuntija, Suvi Lensu. Myös Suomessa kuukautisveri on esitetty tabun vuoksi mainoksissa sinisenä, ei punaisena.

Somalimaassa kuukautisiin liittyvä hiljaisuus ja häpeä aiheuttavat naisten ja tyttöjen arjessa merkittäviä ongelmia. Kuukautisten ajatellaan olevan naisten oma asia, joista ei tule puhua ääneen.

“Somalimaassa ei ole siteille massatuotantoa tai mainontaa. Siihen on Suomessakin päästy vasta 60-luvulla”, Lensu kuvaa tilannetta.

Solidaarisuuden tasa-arvotyön asiantuntija Zuhur Abdi Jama kertoo, että monille tytöille Somalimaassa ensimmäiset kuukautiset tulevat täytenä yllätyksenä. Tabun vuoksi he eivät ole nähneet mitään kuukautisiin liittyvää ympärillään, sillä heidän äitinsä ja muut läheisensä piilottelevat omia kuukautisiaan.

Tiedon puute ja häpeä johtavat usein myös siihen, että tytöt jäävät pois koulusta kuukautisten ajaksi. Tämä kasvattaa eriarvoisuutta entisestään.

“Veri on nähty likaisena elementtinä naisen kehossa ja sitä on piilotettu lähes kaikissa kulttuureissa”, Lensu painottaa. Kuukautisiin liittyvät käsitykset ovat yhteydessä myös tyttöjen sukuelinten silpomiseen, jonka on kokenut 15-49 vuotiaista lähes 99 prosenttia Somalimaan tytöistä ja naisista. Silpomisen on uskottu poistavan ”pahaa verta” ja lähes kokonaan yhteen ommeltujen häpyhuulten rajoittavan kuukautisvuotoa. Nämä uskomukset tekevät kuukautisista entistäkin suuremman tabun – ja estävät puhumasta kivusta, oireista tai hygieniasta.

Häpeä ei ole harmiton tunne. Se rajoittaa elämää, typistää mahdollisuuksia ja ylläpitää rakenteita, joissa naisen kehon toiminnot nähdään yhä asiana, josta kuuluu vaieta.

Kestositeistä apua kuukautisköyhyyteen

Buraossa moni elää äärimmäisessä köyhyydessä. Kuukautissuojat ovat valtaosalle liian kalliita, eikä niihin tabun vuoksi delegoida perheen sisällä rahaa.

“Hyvin suurella osalla naisista ei ole mahdollisuutta hankkia itselleen kuukautisia varten tehtyjä suojia”, Abdi Jama kertoo.

Kuukautisköyhyys yhdistettynä suojien heikkoon saatavuuteen aiheuttaa riskejä. Siteiden tilalla käytetään esimerkiksi vanhoja kankaita tai sanomalehtiä – ratkaisuja, jotka ovat usein epähygieenisiä ja kivuliaita. Tämä altistaa tytöt ja naiset tulehduksille.

Yhdysvaltain kehitysapuvirasto USAIDin humanitaarisen avun pidättäminen on pahentanut kuukautissuojien saatavuuskriisiä Somalimaassa entisestään. Moni on ollut riippuvainen humanitaarisena apuna jaettavista suojista.

“Siteiden saatavuuden heikennyttyä Somalimaassa, kuukautisköyhyys on saavuttanut huolestuttavan tason koko Afrikan sarvessa,” Lensu toteaa. “Tässä tilanteessa kestositeiden valmistus ei ole vain ympäristöystävällinen ratkaisu, vaan ennen kaikkea vastaus kiireelliseen perustarpeeseen. Buraossa valmistettuja kestositeitä on toimitettu muun muassa maan sisäisille pakolaisleireille, joissa mahdollisuus ostaa siteitä on vieläkin heikompi.”

Uudelleenkäytettävät siteet vähentävät kuluja merkittävästi kertakäyttösiteisiin verrattuna. Hankkeessa kestositeiden myyntihinta on laskettu saavutettavaksi Buraon naisille ja tytöille.

Kuvassa on naisen kädet, jotka pitävät kädessään valmisteilla olevaa kestosidettä. Hän työskentelee laitteella, jolla kiinnitetään siteisiin neppareita. Pöydällä hänen edessään on myös kolme rasiaa, joissa on kiinnitystä odottavia neppareita.

Kestositeiden ympäristöystävällisyys nousee omaan arvoonsa Somalimaassa, missä kierrätysjärjestelmää ei ole.

Kangasta, keskustelua ja kestävyyttä

Koulutuksen jälkeen naisten tavoitteena ei ole vain siteiden ompelu, vaan myös myynti. Se tarkoittaa astumista yhteisöihin, joissa kuukautissuojien olemassaolostakaan ei ole puhuttu koskaan julkisesti. Vastassa voi olla torjuntaa, epäluuloa tai jopa suoraa vastustusta, mutta juuri näissä hetkissä normit murtuvat.

Kun joku uskaltaa valmistaa ja myydä kestositeitä, joku toinen uskaltaa puhua niistä – ja kolmas uskaltaa ostaa. Samalla tieto kuukautishygieniasta lisääntyy.

”Kun naiset markkinoivat kestositeitä ja ohjeistavat niiden käytöstä, he kertovat samalla myös terveydestä”, kertoo työn suunnittelusta vastaava Abdi Jama. ”Tämä on tärkeä avaus niin kuukautishygienian kuin kuukautistabun murtamisen näkökulmasta”, hän lisää.

“Islamin kulttuurissa hygienia on todella tärkeä arvo. Sitäkin kautta kuukautissuojien hygieninen valmistaminen ja käyttäminen on todella hyvä mahdollisuus”, Lensu iloitsee.

Kuvassa on etualalla pöytä, jolla on kestositeitä. Pöydän takana seisoo somalimaalaisia kestositeiden tekijöitä,  viisi naista, ja heidän kanssaan kaksi miespuolista hanketyöntekijää.

Kuukautishäpeä elää Somalimaassa niin vahvana, että tuotteita ei ole helppo tarjota, eikä niistä ole helppo kysyä. Siksi työtämme tarvitaan – jotta kuukautiset eivät olisi asia, jota täytyy piilotella, vaan yksi luonnollinen osa elämää.

Markkinointi tapahtuu usein henkilökohtaisesti: naiset vievät kuukautissuojia tietyille yhteisöille, ja juuri tämä hetki avaa tilan puhua. ”Siteiden kautta voidaan keskustella kivusta, oireista, häpeästä – mistä tahansa kuukautisiin liittyvästä. Ne ovat konkreettinen ja käytännöllinen lähtökohta, jonka ympärille on mahdollista rakentaa myös keskustelua silpomisesta”, Lensu kertoo.

Jokainen keskustelu ja myyty side murtaa siis hiljaisuutta.

“Häpeän ytimessä on kokemus erillisyydestä – se koetaan usein intiimisti ja täysin yksin. Siksi on merkittävää, että kuukautisista tulee yhteinen puheenaihe tyttöjen ja naisten välillä, myös sukupolvien yli”, Lensu painottaa.

Yhdessä on helpompi uskaltaa, ja Solidaarisuuden tukemista vertaisryhmistä kestositeitä myyvät naiset saavat ideoita ja voimaa toisiltaan.

“Tällä ei tueta vain naisten kuukautissuojien tekemistä, vaan myös naisvaltaista alaa: ompelijat ja markkinoijat kestositeille ovat naisia, ja tämä lisää työllisyyttä naisten keskuudessa”, Lensu iloitsee.

Murros on jo käynnissä – lahjoittajat mahdollistavat muutoksen

Rohkeat Somalimaan naiset ovat muutoksen ytimessä – he murtautuvat tabujen läpi ja rakentavat tulevaisuutta. Kiitos, että olet mukana tässä tärkeässä työssä. Jokainen lahjoitus vie meitä askeleen lähemmäs päivää, jolloin yksikään tyttö tai nainen ei enää jää yksin kuukautistensa kanssa.

28.5. vietetään kansainvälistä kuukautispäivää – mutta Buraossa työmme jatkuu vuoden jokaisena päivänä. Jokainen kestoside on ommeltu vastalauseeksi vaikenemiselle, ja jokainen myyntipuhe on yksi askel kohti avoimempaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Haluatko olla mukana tukemassa tätä hiljaista vallankumousta?

Kirjoittaja