Kohti sukuelinten silpomisesta vapaata yhteiskuntaa

”Lapset ovat suurin toivomme, koska he ovat vähemmän uskollisia kulttuurilleen kuin vanhempansa.”

Olin yksi onnekkaista kenialaisista, jotka saivat työtä melkein heti collegen jälkeen. Solidaarisuuden tukemassa projektissa työskentely ei ole mikä tahansa työ korkeakoulututkinnon suorittaneelle, vaan unelmatyö intohimoiselle nuorelle naiselle, jonka sydän sykkii yhteisön auttamiselle. Kollegani ja minä voimme todistaa, miten suurta tyydytystä voi saada yhteisöjen parantamisesta.

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet täällä Kisiissä silpomisen vastaisessa työssä kiehtovimpia hetkiä.

Paljon on tehty.

Paljon on saavutettu.

Moni asia on muuttunut. Rakastan näkemääni muutosta.

Yhteisössä, jossa tyttöjen sukuelinten silpomisen esiintyvyys oli ja on edelleen yli 80 prosenttia, kahdeksan tyttöä 10:stä leikataan. Yhteisössä, jossa ihmiset tiesivät vain, että hallitus kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, mutta jossa ei  tiedetty mitään siitä, miksi se kiellettiin. Yhteisössä, jossa ihmiset, sekä vanhukset että nuoret uskoivat, että silpomaton tyttö on kirous perheelle. Paljon on muuttunut.

Puhuin kolmen tyttären isän kanssa, joka sanoi minulle: “Rouva, olemme todella loukanneet Jumalaa. Olemme jo pitkään lukeneet Raamattua, mutta emme ole koskaan kyseenalaistaneet, miksi viilsimme tyttöjämme, mutta vain Abraham ympärileikattiin. Olen leikannut kaksi tytärtäni, viimeisenä syntynyt on vielä nuori, enkä ympärileikkaa häntä.”

Olen seurannut tätä nuorinta tyttöä viimeiset kolme vuotta ja uskon, ettei häntä ole silvottu. Hän on nyt 6. luokkalainen ja ohittanut jo leikkausiän. On täällä muitakin, kuten tämä tyttö, jotka ovat paenneet ympärileikkausta. Ja muutama muu tällainen isä, jotka ovat ryhtyneet vastustamaan tyttöjen sukuelinten silpomista. Tästä muutoksesta kiitän Solidaarisuutta.

”Miehet ja naiset kirjaimellisesti sulkivat silmänsä silkasta häpeästä.”

Muistan vielä, kun aloimme puhua tyttöjen sukuelinten silpomisesta ja miehet ja naiset kirjaimellisesti ujostelivat ja sulkivat silmänsä silkasta häpeästä. Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista pidettiin suurena tabuna, josta ei pitäisi koskaan keskustella avoimesti. Ei ainakaan oikeilla sanoilla. Itse asiassa suurin osa kielestä oli koodattua ja asia vaiettiin visusti.

Puhuttuani näiden mies- ja naisryhmien kanssa käytännön seurauksista ja riskeistä, he ymmärsivät asian tärkeyden ja kiinnittävät siihen nykyään huomiota. Se on vienyt aikaa ja vaatinut paljon kärsivällisyyttä, mutta olemme iloisia siitä, että ihmiset eivät enää ujostele aihetta. He voivat puhua vapaasti ja avoimesti keskenään.

”On vain ajan kysymys, milloin he alkavat kyseenalaistaa normin.”

Tyttöjen sukuelinten silpominen on edelleen yleistä kisii-heimon keskuudessa, mutta he, jotka ovat saaneet viestimme, sanovat tekevänsä sen siksi, koska se on normi, vaikka he tietäisivät, että sillä on kielteisiä vaikutuksia tyttöihin ja naisiin. Se ei riitä, mutta tiedämme, että heidän tietojensa avulla on vain ajan kysymys, milloin he alkavat kyseenalaistaa normin.

Lapset tietävät nyt oikeutensa, ja heillä on valtuudet vaatia näiden oikeuksien kunnioittamista. Lapset ovat suurin toivomme, koska he ovat vähemmän uskollisia kulttuurilleen kuin vanhempansa. Kun he saavat nämä tiedot, he puhkovat reikiä kulttuurissa vallitseviin normeihin, eikä tyttöjen sukuelinten silpominen lopulta enää pidä vettä.

Se voi viedä sukupolven, mutta Solidaarisuuden kaltaisten organisaatioiden tuella tiedämme, että pääsemme sinne.

Pääsemme tyttöjen sukuelinten silpomisesta vapaaseen yhteiskuntaan.

Aamu jo sarastaa silpomisen vastaisessa työssämme ja näkymä on jo paljon valoisampi kuin se pimeys, jossa olimme vielä kolme vuotta sitten.

Kaukana horisontissa siintää valo.