Lukuaika: 6 min
Kenia on 49 miljoonan väkiluvullaan yksi Afrikan suurimmista valtioista, jota ovat lähihistoriassaan koetelleet lukuisat poliittiset jännitteet ja yhteiskunnalliset muutokset. Nopean talouskasvun hedelmät eivät ole jakautuneet tasaisesti, ja yhä tänä päivänä maa kärsii rakenteellisen eriarvoisuuden seurauksista.
On syyskuu 2022. Yritän tavoitella kenialaista kollegaani, joka pahoitellen vastaa, että tänään kokoustaminen ei onnistu. Kuten muutkin Solidaarisuuden Kisiin toimiston työntekijät, myös hän on virittäytynyt seuraamaan Kenian parlamenttivaaleja. Teamsinkin välityksellä jännittynyt tunnelma on lähes käsinkosketeltava, sillä Keniassa vaaleilla on ollut varsin verinen historia: vuonna 2007 järjestettyjen vaalien vilppiepäilyjen seurauksena väkivaltaiset konfliktit pyyhkäisivät maan ylitse, ja epävirallisten lukujen mukaan jopa 10 000 ihmistä sai mielenosoituksissa surmansa.
Saan muistutuksen ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta järjestöjen tekemään työhön Suomessa alkuvuodesta 2023 käytävien eduskuntavaalien alla. Millaista on poliittisten turbulenssien, äärimmäisten luonnonilmiöiden ja taloudellisten heilahdusten välissä luoviminen? Lisätäkseni ymmärrystä kenialaisten kollegoideni arjesta, päätän syventyä tarkemmin Kenian poliittiseen järjestelmään.
Kolonialismin ikeen alla kamppaillut Kenia julistautui itsenäiseksi vuonna 19631. Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Jomo Kenyatta. Suunnitelmat itsenäisyyden ajalle olivat kunnianhimoiset: Kenyattan johtama Kenian afrikkalainen kansallinen puolue KANU uudisti hallintoa keskittämällä sitä voimakkaasti ja lakkauttamalla alueellisen hallinnon.
Vuoden 1967 lainsäädännössä valtiovalta vahvistui entisestään; Kenia jaettiin kahdeksaan provinssiin, joihin hallinto keskittyi. Uudistuksen myötä taloutta keskitettiin potentiaalisille alueille. Ongelmana oli kuitenkin se, että alueiden potentiaalia katsottiin kolonialististen lasien läpi, ja seurauksena jo valmiiksi hauraiden alueiden ongelmat kumuloituivat. Lisäksi kolonialistinen hallinto ylläpiti ja käytti hyväkseen heimojen välistä epätasa-arvoa.
Tasa-vallan ideasta tuli susi lampaan vaatteissa; se, mikä alun perin oli tarkoitettu varmistamaan hyvinvoinnin tasainen jakautuminen, muuttui vallan ja rikkauden tavoittelun välineeksi2.
”Kenyattan ympärille muodostunutta päättäjien piiriä kutsuttiin kansan keskuudessa dynastiaksi”, Solidaarisuuden toimeentulotyön koordinaattori Douglas Moenga kuvailee. Tämä kuvaa hyvin rataa, jolle maa pian itsenäistymisensä jälkeen suistui. Nepotismilla pyrittiin pitämään kiinni vallasta.
Muutoksen myötä vallan väärinkäyttö kasvoi räjähdysmäisesti, ja poliittinen eliitti hyödynsi tilaisuuden rikastua maansa kustannuksella. Samalla etnisten ryhmien syrjintä, köyhyys ja resurssien epätasainen jakautuminen lisääntyivät. Vallan keskittyminen harvoille ja valituille heikensi lukuisia tärkeitä instituutioita, kuten poliisi- ja oikeuslaitosta, parlamenttia ja vaalijärjestelmää.
Hallinnon keskittämisen seuraukset kurkottavat edelleen nykyhetkeen, sillä yhä viime vuonna Kenia rankattiin sijalle 123/180 Transparency Internationalin korruptioindeksissä3.
1990-luvulle tultaessa oli selvää, että järjestelmän oli muututtava. Uudistuksen tarve otettiin vakavasti, ja vuonna 1992 järjestettiin maan ensimmäiset demokraattiset monipuoluejärjestelmän vaalit.
Muutokset pääsivät vauhtiin toden teolla vuonna 2002 presidentiksi valitun Mwai Kibakin hallinnon aikana, jolloin Kenia otti harppauksia eteenpäin taloudellisessa kehityksessä ja aikoi toipua menneiden vuosikymmenten painolastista. Maan talous alkoi kasvaa nopeasti, ja kasvun vaikutukset näkyivät myös ihmisten arjessa esimerkiksi parempana infrastruktuurina. Myös hallinnosta tuli avoimempi, ja ihmiset alkoivat vaatia päättäjiltä ongelmiin puuttumista.
Vuoden 2010 kansanäänestyksessä aiempien kahdeksan alueen sijaan maa jaettiin 47 alueeseen4, joista jokaisella on oma kuvernöörinsä. Hallinnon hajauttamisen myötä palvelut tulivat paremmin ihmisten ulottuville ja resurssit jakautuivat tasapuolisemmin.
Muutoksella on kuitenkin kääntöpuolensa: ”Siinä missä valtion virkailijat kävivät ennen kiertämässä ympäri maaseudun kyliä, on ihmisten nyt osattava mennä itse palveluiden luokse ja pyydettävä valtiolta tukea”, Moenga kertoo. Hän kertoo, että on työssään huomannut monien olevan edelleen tietämättömiä oikeudestaan vaikuttaa resurssien käyttöön. Sitten epätasa-arvon kierre on valmis.
Samalla kun valtio on ottanut harppauksia eteenpäin, ovat myös naisten oikeudet nousseet tapetille. Naisilla on Keniassa edelleen vaikeuksia päästä mukaan päätöksenteon piiriin.
”Suurimmassa osassa Keniaa elämme edelleen patriarkaalisessa kulttuurissa”, Muunganon tasa-arvofoorumin projektipäällikkö Mary Momanyi kertoo. ”Naisten paikan ajatellaan olevan kotona. Siksi kynnys hakea poliittisiin virkoihin on korkea.”
Momanyi jatkaa: ”Toisaalta kyse on myös rahan ja tiedon puutteesta. Naisilta puuttuu taitoja, joiden avulla he voisivat menestyä työssään, ja tämä ei myöskään jää naisten osallistumiseen kielteisesti suhtautuvilta miehiltä mainitsematta.”
Ongelman taklaamiseksi Keniassa on otettu käyttöön 2/3-sääntö, jonka mukaan päätöksentekijöissä saa olla korkeintaan kaksi kolmasosaa yhden sukupuolen edustajia. Naisten osallisuutta on pyritty helpottamaan myös nimittämällä jokaiselle alueelle oma naisedustajansa parlamenttiin.
”Naisen on oltava vahva, jos hän haluaa menestyä politiikassa”, Momanyi summaa. Monet naispoliitikot kohtaavat edelleen vastustusta, ja sekä kunnallispolitiikassa että parlamentissa naispäättäjiä on toistaiseksi vain vähän.
Kenian lähihistoria on esimerkki kehittyvien maiden paradoksista: demokraattiset toimielimet ja edellytykset oikeudenmukaiseen hallintoon ovat olemassa, mutta ilman demokraattisia käytäntöjä.
Odotukset tuoreen, syksyllä 2022 valitun presidentti William Ruton suhteen ovat kovat, sillä hän on luvannut uudistaa rakenteita edelleen ja parantaa maan taloudellista tilannetta. Kuten Suomessa, myös Keniassa valtionvelka sekä hintojen nousu ovat puhututtaneet kansalaisia. Vaikka itse vaalit vaihtuivat rauhallisesti, on niitä seurannut joukko mielenosoituksia ja mellakoita. Kevään ja kesän 2023 aikana ympäri maan on järjestetty lukuisia konflikteja, ja heinäkuun lopulla arvioiden mukaan lähes 80 ihmistä oli menettänyt väkivaltaisuuksissa henkensä.5 Kuormittava tilanne lisää osaltaan ihmisten huolta tulevaisuudesta ja vähentää luottamusta valtioon.
Vaikka poliittisen järjestelmän mullistukset keikuttavat edelleen kenialaisten elämää, hiljalleen asiat kuitenkin muuttuvat kohti tasa-arvoisemman hallinnon aikoja: 47 kuvernöörin paikasta ennätykselliset seitsemän menivät naisehdokkaille. Vaikka luku on edelleen pieni, on muutos valtava aiempien vaalien kolmeen naiskuvernööriin verrattuna. Suunta on siis oikea.
07.03.2024
01.03.2024
29.02.2024
