Elämän mukana kulkevat kivut – Rachel auttaa yhteisöään irti silpomisesta

Terveydenhoitajana Rachel tietää mitä kaikkea sukuelinten silpominen aiheuttaa naisille. Hän elää myös itse kipujen kanssa. Hän taistelee silpomista vastaan vapaaehtoisena terveydenhoitajan työtä tehden kisii-yhteisössä.

Rachel Kemunto Utuira tietää, mistä puhuu. Hänen sukuelimensä silvottiin, kun hän oli seitsemänvuotias. Yhtenä päivänä hänen äitinsä ja kisii-yhteisön muut vanhemmat naiset veivät hänet sairaalaan ja peittelivät hänet. Rachel ei nähnyt operaatiota, mutta kivun hän tunsi – ja muistaa elävästi yhä. 

Hän vuosi paljon verta ja oli lähellä menehtyä väkivaltaisen toimenpiteen myötä. 

”Silpomisen jälkeen jalkani olivat turvonneet reisien välistä, joten en pystynyt kävelemään. Mukana olleiden naisten piti kantaa minut kotiin, sillä omin jaloin kävely oli liian tuskaisaa”, Utuira kertoo. 

Kaikesta kivusta huolimatta tilanne oli samalla naiseuden merkkipaalun juhlistamista: mukana olleet naiset juhlivat ja tanssivat. Myös pieni Rachel tunsi ylpeyttä tuolloin. 

”Koin, että nyt olisin kelvollinen vaimo leikatuille miehille.” 

Hänelle myös laulettiin lauluja siitä, miten hän siirtyi lapsuudesta aikuisuuteen. 

Sairaanhoitajana työskentelevä Rachel Utuira kertoo, että tänä päivänä tytöt silvotaan yhä nuorempina ja nuorempina. Lapsille kerrotaan heidän olevan toimenpiteen jälkeen aikuisia, jopa valmiita avioliittoon. Utuiran ollessa itse lapsi tytöt silvottiin yleensä 7-10-vuotiaina. Tätä aiemmin tytöt olivat yleensä vanhempia.

Joulu on silpomisen sesonkiaikaa. Auta tytöt turvaan nyt ja lahjoita joulukeräykseen >>

Rachel oli 7-vuotias, kun hänet silvottiin. Hän muistaa edelleen kivun, ja kuinka ei voinut kävellä reisien turvotessa yhteen. Leikkauksen jälkeen hänestä tuli yhteisön edessä nainen. Kuva: Siru Aura

Sitä mukaan, kun silpomisen vastustaminen on yleistynyt ja Keniassa säädettiin silpomisen kieltävä laki, lasten iät ovat laskeneet. Näin yhteisön silpomista harrastavat pyrkivät varmistamaan sen, etteivät lapset itse kykene vastustamaan toimenpidettä, ja asiaa voidaan peitellä helpommin. 

Utuiran esikoinen, nyt 15-vuotias tytär, silvottiin anopin toimesta ja päätöksestä. Samoin kävi myös keskimmäiselle, jonka silpomisen toteutuksessa oli mukana myös Utuiran mies. Nuorimman osalta tilanne on eri, sillä Utuira on kertonut myös miehelleen silpomisen elämän mittaisista haitoista. 

”Koulutukseni ja sairaanhoitajan työni puolesta olen oppinut ja ymmärtänyt silpomisen haitat, kivut ja seuraukset. Nämä olen myös jakanut mieheni kanssa”, Utuira kertoo. 

Tämän seurauksena myös mies vastustaa nuorimman tyttärensä silpomista. 

Nuorimman lapsen kohdalla Utuira on ymmärtänyt, että hänen tulee suojella tyttöä anopilta ja katsoa tämän perään aina. Ainakin siihen asti, että tytär oppii puolustamaan itseään tietäen miksi silpominen on väärin. 

Silpomista salassa – aina ruokatauoista lähtien

Yhteisön asenteita ja uskomuksia on haastava muuttaa, koska nykyään silpominen tapahtuu salassa sen vastustajilta. Silpomisia suoritetaan yhä myös sairaaloissa ja klinikoilla, ja tämän vuoksi ei voi koskaan tietää, ketkä kaikki esimerkiksi sairaanhoitajista ovat siinä mukana. 

”Ennen leikkaukset suoritettiin aikaisin aamulla tai yöllä, mutta nyt niitä voi tapahtua milloin vain ja missä vain, vaikka ruokatauolla”, Utuira sanoo. 

Samoin ajankohta on siirtynyt: aiemmin silpomiset tehtiin perinteiden mukaan joulukuuhun painottuen, mutta nykyään niitä tehdään ympäri vuoden. 

Utuira on toiminut vuoden verran vapaaehtoisena. Yhteisölle puhuessaan Utuira kertoo kuulijoille silpomisen seurauksista ja kivuista sekä siitä, miten silpominen vaikuttaa naisten hyvinvointiin. Silpomisen vaikutukset jatkuvat läpi naisen elämän. 

Lahjoita ja olet mukana tukemassa silpomisen vastaisia koulutuksia >>

Utuiran oma motivaatio vapaaehtoistyöhön kumpuaa halusta tehdä työtä yhteisön ja perheiden hyväksi: 

”Olen yhteisön terveydenhoitaja. Terveydenhoitajana voin kertoa ihmisille silpomisen haitoista, mikä on myös itsessään hyvin motivoivaa.” 

Utuira tietää silpomisen seuraukset turhankin hyvin. Hänen synnytysten yhteydessä haavat on täytynyt leikata ensin auki ja sitten tikata umpeen. Synnytys on joka kerta ollut erittäin kivulias, minkä takia Utuira on miehensä vastusteluista huolimatta päättänyt olla enää synnyttämästä. 

”Mieheni olisi halunnut vielä lapsia”, sanoo Utuira. 

Sterilisaation hän kävi lopulta tekemässä mieheltään salassa välttääkseen synnytysten kivut ja tuskat. Utuira ei myöskään pysty nauttimaan seksin harrastamisesta. 

Tavoitteena tulevien sukupolvien säästäminen silpomiselta

Nämä omakohtaiset tarinat ja niiden jakaminen ovat alku muutokselle, joka tapahtuu ajan kanssa, pikkuhiljaa. 

Tulevat sukupolvet ovat osana muutosta: kuultuaan, ymmärrettyään ja hyväksyttyään Utuiran kertoman viestin, yhteisön jäsenet ovat motivoituneita auttamaan ja levittämään sanaa. Moni nainen on vasta koulutuksen myötä oppinut liittämään esimerkiksi synnytyskivut silpomiseen. 

Toki epäilijöitäkin on vielä paljon. 

Epäily ja asian kieltäminen johtuvat tietämättömyydestä. Utuiran mukaan naiset ovat tiukempia kulttuurin suhteen, ja myös naisten lukutaito on alhaisempi kuin miesten. 

”Miehet ovat yleensä kouluttautuneita, minkä vuoksi heidät on helpompi vakuuttaa silpomisen haitoista.” 

Asennemuutoksen tekeminen on hidasta. Kuvassa lapsia matkalla koulusta kotiin Kenian Kisiissä. Kuva: Airi Kähärä

Naiset sen sijaan pyrkivät tietämättömyyksissään suojelemaan kulttuuriaan. He haluavat suojella tyttäriään kohtaloilta, jotka elävät kulttuurissa vahvoina: silpomattomien tyttöjen kohtalot ja kohtelu olivat syrjiviä ja surullisia. 

Ennen naisille muun muassa kerrottiin, että leikkaamattomat karkotetaan. Tai sitten leikkaamaton nainen saattoi joutua naimisiin jonkun kanssa, joka ei ollut yhteisössä tärkeä. 

Sairaanhoitajana, vapaaehtoisena ja äitinä Utuiralla on yksi toive. 

Hän toivoo, että alueelle saataisiin jonkinlainen keskus tai koulu, jonne kaikki leikkaamattomat tytöt voisivat mennä ja kokoontua: 

”He toimisivat näin yhteisön roolimalleina ja antaisivat kasvot silpomisen vastustamiselle.” 

Utuira on myös kiitollinen Solidaarisuuden tekemällä työlle. 

”Olen hyvin kiitollinen suomalaisille siitä, että tulitte Kisiin ja koulutitte ihmisiä tärkeästä asiasta, josta ei ennen tiedetty niin kovin paljoa ja josta ei puhuttu yleisesti.” 

  (Haastattelu tehty ja alkuperäinen artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017)