”Silpomisen jälkeen vuodin niin pahasti verta, että minut sidottiin jaloista ja käsistä”

Tabitha silvottiin 11-vuotiaana. ”Aikuiset joivat kaljaa, lauloivat ja juhlivat”, hän muistaa.

Meeri Koutaniemi tapasi Kenian Kisiissä erityisopettajan, joka muisteli omaa silpomiskokemustaan.

”Aloin käydä yhteisötapaamisissa, kun kylämme johtajat etsivät kaikkien yhteisistä asioista kiinnostuneita ihmisiä. Tajusin keskusteluja kuunnellessani, että minua kiinnosti erityisesti ottaa kantaa naisten sukuelinten silpomisen perinteeseen.

Olin 11-vuotias, kun minut leikattiin. Kaikki tapahtui aikaisin aamulla ja meitä tyttöjä oli jonossa yli kuusikymmentä. Olin jonossa viimeinen. Kaikkiin tyttöihin käytettiin samaa partaterää. Vanhemmat naiset rohkaisivat meitä ja neuvoivat, ettemme saa huutaa kivusta ja että meidän tulisi “nauttia” kivusta.

Aikuiset joivat kaljaa, lauloivat ja juhlivat.

Silpomisen jälkeen vuodin niin pahasti verta, että minut sidottiin jaloista ja käsistä, koska sen ajateltiin tyrehdyttävän verenvuotoa. Aamulla olin aivan turta, koska veri ei enää kiertänyt raajoissani.

Opimme lapsena, että jos meitä ei leikata, me emme pääse naimisiin.

Opin vastustamaan ympärileikkausta monesta eri syystä. Ensiksi täytyy puhua lasten oikeuksista. Lapset ovat täysin puolustuskyvyttömiä tälläisten päätösten edessä.

Ympärileikkaus myös uhriuttaa naisia sekä samojen terien ja leikkausvälineiden käyttö levittää HIV:tä.

Olen perustanut kouluumme väittelytilaisuuksia ympärileikkauksen seurauksista.

Meillä on myös teatterikerhoja, runonlausuntaa ja musiikintekoa aiheesta. Teatteriryhmät ovat omia suosikkejani.

Suuri osa perinteistämme ovat kuolemassa pois, joten uskon, että luovumme ajan kanssa myös silpomisesta. Muutostyö tulisi aloittaa naisista, koska äiteinä he ovat koko ajan lastensa kanssa ja heistä vastuussa.”

Kuva ja tarina: Meeri Koutaniemi