Nyt tarvitaan iloa ja voimaa. Lähetä Solidaarisuusviesti Keniaan ja tue transoikeuksien edistämistä Kisiin alueella.
Kenian Kisiissä transihmiset kohtaavat arjessaan järjestelmällistä syrjintää, ahdistelua, väkivaltaa ja ulkopuolisuutta. Perheet, sukulaiset, yhteisöt – jopa poliisi ja terveydenhuollon ammattilaiset – suhtautuvat erityisesti transnaisiin vihamielisesti.
Jo pelkkä olemassaolo omana itsenä vaatii monelta transihmiseltä suurta rohkeutta. Näin ei pitäisi olla.
Siksi nyt on Solidaarisuusviestien aika. Lähetä viesti Kisiin transyhteisölle ja osoita tukesi!
Viestin hinta on 3 euroa, mutta voit halutessasi lahjoittaa enemmän – kaikki varat ohjataan suoraan transoikeuksien tukemiseen Kisiissä.
Lahjoituksesi avulla Solidaarisuuden kumppanijärjestö Vision Star Ladies kouluttaa poliiseja ja terveydenhuollon työntekijöitä transihmisten oikeuksista, tarjoaa mielenterveyspalveluita, kouluttaa transihmisiä heidän oikeuksistaan sekä ylläpitää fyysisiä tiloja, jotka tuovat turvaa yhteisölle – ainoana järjestönä alueella. Näissä tiloissa kuka tahansa Kisiin transyhteisön jäsen voi lukea lähettämäsi viestin.
Kuvituksen on tehnyt kuvataiteilija Uolevi Äikäs. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Trasek ry:n kanssa.
Jos saamme yhteisvoimin kerättyä…
1 000 €Mahdollistaa 30 transihmiselle koulutuksen ihmisoikeuksistaan ja konkreettista tukea omien oikeuksiensa puolustamiseen. Tämä ei ole vain tietoa – se on askel kohti turvallisempaa ja arvokkaampaa elämää.
2 500 €Liikkuva klinikka voi tarjota elintärkeää apua ja tukea 30:lle transyhteisön jäsenelle. Klinikka tarjoaa mielenterveyspalveluita ja tukea HI-viruksen ehkäisyyn siellä, missä niitä tarvitaan eniten.
3 000 €Koulutetaan 20 poliisia ja terveydenhuollon työntekijää transihmisten oikeuksista sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvistä kysymyksistä. Tavoitteena on, että jokaisella poliisiasemalla on luotettava henkilö, jonka puoleen transihmiset voivat kääntyä väkivaltaa kohdatessaan.
5 000 €Varmistaa Vision Star Ladies -järjestön turvallisen tilan toiminnan koko vuodeksi 2025. Tämä tila on paljon enemmän kuin seinät – se on yhteisö, jossa tarjotaan viikoittain vertaistukiryhmiä, lainopillisia neuvoja ja välitöntä apua väkivallan uhreille.
*Keräyksen tilannetiedot päivittyvät viiveellä
Solidaarisuuden kumppanijärjestö Vision Star Ladies on Kisiissä ainoa järjestö, joka keskittyy transihmisten ja seksityöntekijöiden oikeuksien puolustamiseen. Järjestön keskeinen periaate on ”ei mitään meistä ilman meitä” – kaikki toimijat ovat itse transihmisiä tai seksityöntekijöitä, mikä takaa syvällisen ymmärryksen sekä ongelmista että ratkaisuista.
Järjestö tarjoaa paitsi konkreettista tukea myös harvinaisen turvallisen tilan, jossa jäsenet voivat kokea olevansa turvassa: ”Vain näiden seinien sisällä minusta tuntuu täysin turvalliselta”, kertoo eräs järjestön toimintaan osallistuva.
Tärkeä osa työtä on poliisin ja terveydenhuollon henkilökunnan koulutus. Järjestön tavoitteena on, että jokaisella alueen poliisiasemalla olisi koulutettu viranomainen, jonka kanssa transyhteisön jäsenten olisi turvallista asioida.
USAID:in vetäytyminen on jättänyt Kisiin transyhteisön erityisen haavoittuvaiseen asemaan, kun jo valmiiksi niukat palvelut ja terveydenhuolto uhkaavat kadota kokonaan. Vision Star Ladies ja muut pienet ruohonjuuritason toimijat ovat monille ainoa jäljellä oleva tuki.
Voit kirjoittaa, mitä haluat! Kerro terveisesi ja ilmaise tukesi sinulle sopivalla tavalla. Viestin voi kirjoittaa suomeksi, englanniksi tai swahiliksi. Suomeksi kirjoitetut viestit käännämme englanniksi. Voit myös käyttää jotain valmista viestipohjaamme:
Hei sinä upea! Haluan kertoa, että olen puolellasi. Olet arvokas ja tärkeä juuri tuollaisena kuin olet. <3
Hei sinulle! Halusin kertoa, että et ole yksin. Meitä transoikeuksien puolustajia on paljon, eikä kukaan voi koskaan viedä meiltä iloa olla olemassa sellaisina kuin olemme. Olet arvokas!
Terveisiä Suomesta! Toivottavasti sinä ja ystäväsi voitte hyvin. Halusin kirjoittaa ilmaistakseni tukeni sinulle ja koko transyhteisölle. Puolustan oikeuksianne loppuun saakka!
Toimitamme viestit postikorteille kirjoitettuina Vision Star Ladies -järjestölle ja viestejä voi lukea kuka tahansa heidän tilojaan käyttävä transyhteisön jäsen.
Saat valita, mikä nimi tai nimimerkki viestissäsi näkyy. Kirjoita haluamasi nimi lomakkeen kohtaan ”Nimi, jonka haluat korttiin”.
Voit lahjoittaa yllä olevalla lomakkeella myös lähettämättä viestiä! Jätä vain viestikohta tyhjäksi. Vaihtoehtoisesti voit lahjoittaa MobilePaylla numeroon 76362.
Sana on vapaa! Kirjoita sellainen viesti kuin sinusta tuntuu luontevalta.
Pidätämme oikeuden asiattomien viestien ja nimimerkkien poistamiseen.
Solidaarisuusviestejä voit lähettää heinäkuun loppuun asti.
Aloitimme vuonna 2024 EU:n tukeman hankkeen, jonka puitteissa tuemme pieniä ja nousevia järjestöjä/ryhmiä, jotka edistävät naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Tavoitteena on vankistaa entisestään vapaan kansalaisyhteiskunnan jalansijaa Itä-Afrikassa.
Ensimmäiset kolme rahoituskierrosta kohdistuivat Kenian Kisiin alueella toimiviin järjestöihin, jotka eivät kuitenkaan ole saaneet työlleen vielä muuta rahoitusta. Tähän päivään mennessä tukea (2 000 – 5 000 € järjestöä kohden) on saanut liki 20 järjestöä. Rahoitus mahdollistaa pienten järjestöjen toiminnan laajentamisen ja vakiinnuttamisen.
Nyt sinulla on mahdollisuus tukea näiden pienten järjestöjen tekemää tärkeää työtä! Lähetä Solidaarisuusviesti ja tue Vision Star Ladiesin työtä transoikeuksien puolustamiseksi!