Silpomisperinne ei katoa, ellei siitä puhuta

Suomessa ympärileikkauksesta puhuminen on yhteisöissä edelleen tabu ja julkisella tasolla arkaa. Tuki yhteisöjen sisältä voisi rohkaista lapsia puhumaan silpomisesta turvallisen aikuisen kanssa.

Kuvittele, että olisit 8-vuotias tyttö ja olet juuri tullut lomalta ulkomailta ja koulussa kaverisi kyselevät millainen lomamatkasi oli. Kerrot kuinka kivaa sinulla oli ja miten kesälomasi vietit lämmössä, nauttien auringosta sekä uusista tuttavuuksista. Mielessäsi pyörii kuitenkin, kuinka lomapäiviisi sekoittui jatkuva kivun tunne ja jokapäiväiset alapäässäsi olevien tikkien tarkastukset. Silti päätät olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä koulukavereissasi ei ole ketään, joka kuitenkaan ymmärtäisi. He kuitenkin pitäisivät sinua kummajaisena. Et voi kertoa opettajalle, koska et halua vanhemmillesi hankaluuksia.

Tämä voi olla arkea ympärileikkausta harjoittavista maista tulleiden vanhempien tyttärille, jopa Suomessa, vaikka et vauvasta asti näkemäsi naapurintytön osaisikaan ajatella joutuneen vastaavan rikoksen uhriksi.

Olin itse 16-vuotias, kun kuulin, että minut on ympärileikattu ja kun huomasin, että ystäväni sisarukset oltiin tuotu ympärileikattuina. Silloin aloimme ystävieni kanssa juttelemaan aiheesta ja huomasimme, että meitä oli monia, jotka oli ympärileikattu. Sinänsä olimme onnekkaita, että me olimme olleet niin pieniä, ettemme juurikaan muistaneet itse tapahtumaa. Toisaalta se herätti vain enemmän kysymyksiä, joihin vastausten saaminen oli kuitenkin yllättävän vaikeaa. Aiheesta ei juuri voinut puhua perheen kesken, ei koraaniopettajan, ei opettajan tai muun kouluhenkilökuntaan kuuluvan työntekijän kanssa. Koska meitä ei myöskään oltu valistettu mahdollisuudesta puhua terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, emme sitäkään kautta saaneet purettua hämmennystämme. Asian selviäminen juuri lähestyvän aikuisuuden kynnyksellä sai kyseenalaistamaan omaa identiteettiä, kun asiaa perusteltiin uskonnolla ja kulttuurilla. Kuitenkin koimme, että Suomessa lähes koko ikänsä kasvaneena, silpomiskulttuuri oli niin kaukana omasta ympäristöstä, että oli vaikea sopeutua siihen, että tämäkin on osa minua.

Ympärileikkauksesta puhuessa on äärimmäisen tärkeää ymmärtää sen syvin tarkoitus. Se on itsessään tosi ristiriitainen. Monet äidit kokevat suojelevansa tyttäriensä tulevaisuutta ja turvaavan sen niillä keinoin, joihin heidät on kasvatettu. Äidit siis ajattelevat tytön tulevaa aviomiestä, joka heidän olettamustensa mukaan haluaa puhtaan neitsyen. Toisaalta miehet itse jättävät usein koko asian naisten päätettäväksi, tiedostamatta, että he ovat se perimmäinen syy koko perinteelle.

Suomessa keskustelu ympärileikkauksesta on jopa julkisella tasolla arkaa ja yhteisöissä asia on edelleen tabu. Jossain määrin voidaan puhua myös siitä, kuinka jopa viranomaisilta puuttuu kunnon ote tai osaaminen asian esille ottamisessa kohdeyleisön keskuudessa. Tarvitsemme kouluttajia asian tiimoilta yhteisöjen sisältä, jotta se loisi turvallisen keskusteluilmapiirin, jossa itse ympärileikkauksen kohdanneet voivat kyseenalaistaa koko silpomisen.

Puhumattomuus ja perinteiden jatkaminen silmät kiinni siitä huolimatta, että on itse joutunut kokemaan silpomisen, on todiste siitä, että aihetta ei ole yhteisöjen sisällä vielä keskusteltu tai kyseenalaistettu avoimesti ja rehellisesti. Tämä myös tekee äideistä itsestään uhreja. Tuki yhteisöjen sisältä voisi rohkaista sekä jo silpomisen uhriksi joutuneita lapsia, että niitä, jotka ovat vaarassa joutua kokemaan tämän perinteen, tiedostamaan ja puhumaan esimerkiksi turvallisen aikuisen kanssa koulussa. Kasvatusalan ammattilaiset, jotka ovat paljon lasten arjessa mukana, ovat avainasemassa turvaamassa näitä lapsia joutumasta näin epäinhimillisen rikoksen uhreiksi.

Ujuni Ahmed on somalialainen nuorisotyöntekijä, joka toimii aktiivisesti tasa-arvon eteen sekä yhteiskunnan että yhteisöjen sisällä.

Valokuva: Meeri Koutaniemi

Kirjoittaja: Ujuni Ahmed