Missä menet, Solidaarisuden rahoitus?

Kansalaisjärjestöjen rahoituksen ympärillä on kuohunut kuluvan hallituskauden aikana. Ensin hallitusohjelmassa ilmoitettiin satojen miljoonien leikkauksista kehitysyhteistyöhön ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen. Vuonna 2024 seurasi kolmen eri ulkoministeriön rahoituksen leikkaukset, jotka ovat osuneet kipeästi varsinkin pienempiin kansalaisjärjestökentän toimijoihin. 

Järjestöjen rahoitusnäkymät ovat kuluvalla hallituskaudella nostaneet huolta kansalaisjärjestöjen tulevaisuudesta. Vaikka Solidaarisuuden tilanne on monia järjestöjä parempi ja sen saama ohjelmatuki pysyy näillä näkymin koskemattomana nykyisen ohjelmakauden loppuun asti vuoteen 2025, ovat tulevaisuudennäkymät sumuisia. 

Jokainen budjettikierros kuitenkin tuntuu kiristäneen silmukkaa kehitysyhteistyön rahoituksen ympärillä. Hallitusohjelman myötä leikattiin ensin pääasiassa valtioiden kahdenvälisestä kehitysyhteistyöstä, sitten muiden kansalaisjärjestöjen rahoituksesta ja nyt syksyn 2024 budjettiriihessä leikattiin vielä 135 miljoonaa sieltä sun täältä. Näiden lisäksi viime kevään kehysriihessä päätettiin höylätä jo aiemmin karsitusta kehitysyhteistyöstä vuosilta 2025 ja 2026 kaikkiaan 85 miljoonaa euroa. On vielä epävarmaa, mihin kaikki nämä leikkaukset tarkalleen ottaen kohdistuvat. 

Voitaneen siis sanoa, että vuosien 2026–2029 ohjelmatuen taso ja kohtalo ovat tällä hetkellä vain arvailujen varassa.  

Solidaarisuuden osalta tämä tarkoittaa, että rahoitusta täytyy hakea yhä enenevissä määrin myös muista lähteistä, jotta järjestö pystyy vähentämään riippuvuuttaan yksittäisistä rahoittajista ja varmistamaan työn jatkuvuuden. Sitä silmällä pitäen Solidaarisuus palkkasi viime vuonna ensimmäistä kertaa yksinomaan rahoituspohjan laajentamiseen keskittyvän asiantuntijan Alex Masitsan, jonka tehtävänä on tunnistaa ja hakea rahoitusta uusista lähteistä.

”Rahoituskenttä Afrikan mantereella on selvästi muuttumassa. Esimerkiksi maailman pakolaisjärjestö UNCHR:n ensi vuoden rahoituksesta on leikattu merkittävästi. Näyttää muutenkin siltä, että perinteisten valtio- ja ylikansallisten rahoittajien rinnalla erilaisten yritytaustaisten ja ideologisten säätiöiden merkitys rahoittajana korostuu – esimerkkinä vaikkapa Toyotan ja Mastercardin säätiöt”, Masitsa kertoo. 

Solidaarisuus ei onneksi ole riippuvainen yksinomaan ulkoministeriön rahoituksesta. Säätiö saa noin kolmanneksen tuloistaan yksityisiltä lahjoittajilta. Sen ohella Solidaarisuus on saanut rahoitusta työhönsä YK:n alaiselta Trust Fundilta sekä Euroopan unionilta. Suhteiden rakentaminen ja vahvistaminen tämän kaltaisiin rahoittajiin on Masitsan työn ytimessä. 

”Vaikka Solidaarisuus tekee todella hienoa ja arvostettua työtä toimintamaissaan, sitä ei tunneta tarpeeksi hyvin esimerkiksi Nairobissa isojen rahoittajien keskuudessa. Olemme tietoisesti keskittyneet vahvistamaan asemaamme niillä alueilla, joilla toimimme, ja esimerkiksi Kenian Kisiin alueella ja Somalimaassa ylipäätään Solidaarisuus tunnetaan hyvin. Minun työni on nyt välittää tuo vaikuttavuus ja tunnettuus myös isompien keskusten päättäjien tietoon”, Masitsa sanoo. 

”Käytännössä se tarkoittaa aktiivista suhdetoimintaa ja sopivien rahoittajien löytämistä. Mutta se tarkoittaa myös sopivien kumppanien ja yhteyksien tunnistamista: isoimmissa hauissa rahoittajat painottavat nykyään erityisesti yhteenliittymiä, joissa on useampia toimijoita luomassa laajempaa verkostoa.” 

Masitsa pitää Solidaarisuuden tilannetta ja mahdollisuuksia vähintään kohtalaisen hyvinä. 

”Kuten sanottu, tunnettuuttamme pitää vahvistaa. Mutta meillä on hyviä referenssejä: aloitimme viime vuonna ensimmäisen EU-hankkeemme, joka on sujunut mallikkaasti ja jonka vaikuttavuus on ollut toivottu. Hyvin hoidetut hankkeet ja lahjoittajasuhteet ovat omiaan poikimaan toisia hankkeita”, Masitsa jatkaa. 

”Solidaarisuudella on myös tarjota rahoittajien etsimää sosiaalista ja taloudellista vaikuttavuutta. Väkivallan vastainen ja naisten taloudellista voimaantumista yhdistävä ote tarjoaa sellaisia pitkän aikavälin kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joita osa rahoittajista etsii.” 

Helppoa rahoituksen kerääminen ei kuitenkaan ole, ja muuttuva rahoituskenttä vaikeuttaa monien järjestöjen toimintaa. Suomessa ulkoministeriön lakkauttamat kolme erillistä tukea vaikeuttavat monen suomalaisen kansalaisjärjestön rahoituspohjaa. Esimerkiksi rauhanjärjestöiltä vietiin kokonaan tuet, ja viimeisimpänä ulkoministeriö lakkautti viestintä- ja globaalikasvatuksen (VGK) tuen ainakin tältä hallituskaudelta. 

”Ylipäätään näyttää vahvasti siltä, että porkkanan sijaan kansalaisjärjestöjen rahoituspohjan muutosta ajetaan kepillä. Järjestöjen rahoituksen pohja syntyy usein monista puroista eikä esimerkiksi yksityinen varainhankinta todennäköisesti pysty paikkaamaan kaikkien julkisen rahoituksen piiristä tippuneiden järjestöjen rahoitusvajetta”, arvioi Solidaarisuuden varainhankintapäällikkö Sini Santasalo.  

”Edessä on pahimmillaan pudotuspeli, jossa parhaat kampanjoivat järjestöt pystyvät jokseenkin varmistamaan toimintakykynsä ja jossa osa järjestöistä joutuu ajamaan toimintaansa alas. Karkeasti voisi sanoa, että kansalaisyhteiskunta heitetään nyt markkinoiden armoille ja parhaiten uivat selviävät”, Santasalo jatkaa. 

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Alex Masitsa näkee myös rahoituksen pitkäjänteisyyden puutteen haasteena. 

”Vaikka kaikkien järjestöjen tarkoitusta ja toimintaa ohjaa aina missio ja tarkoitus, toimintalogiikka muotoutuu myös paljolti rahoittajien tarpeiden mukaan. Käytännössä missio ja mahdollisuus toteuttaa sitä pitää pystyä yhdistämään. Mutta jos nyt esimerkiksi valtiot ja kansainväliset järjestöt leikkaavat rahoitustaan kansalaisyhteiskunnalle, voi se tarkoittaa osalle järjestöistä hankalaa siirtymää kohti uusia toimintatapoja tai jopa viedä pohjan niiden toiminnalta”, Masitsa arvioi. 

Ulkoministeriön teettämien selvitysten mukaan sen järjestöille antama tuki on ollut tehokasta: se on levittänyt suomalaisten läsnäoloa laajemmalle, mahdollistanut yhteyksiä paikalliseen kansalaisyhteiskuntaan ja sen tuotto-panos-suhde on ollut hyvä. Järjestöt eivät siis ole yksinomaan olleet menoerä, vaan myös suomalaisen ulko- ja kauppapolitiikan jatke. Ilman pitkäjänteistä rahoitusta tuo yhteys voidaan menettää. 

”Mutta siinäkin tapauksessa, että ulkoministeriön pitkäaikainen rahoitus toivottavasti jatkuu, on Solidaarisuuden strategisena tavoitteena entisestään monipuolistaa rahoituspohjaansa. Se on hyvää riskienhallintaa ja samalla mahdollistaa työn laajentamisen yhä uusille alueille”, Masitsa kertoo. 

”Tosin ilman kovaa jalkatyötä se ei onnistu, mutta sitähän varten minä täällä olen”, Masitsa naurahtaa. 

”Jos silpomisesta aiotaan tehdä historiaa vuoteen 2030 mennessä, kaipaa naisiin kohdistuvan väkivallan ja silpomisen vastainen työ kipeästi lisää rahoitusta, koordinointia ja yhteistyötä. Nykytoimet eivät yksinkertaisesti riitä vastaamaan tarpeeseen ja rakentamaan silpomista lopettavaa liikettä.”