”Jos nainen voi puhua, häntä ei voi satuttaa”

Opettajat tekevät tärkeää työtä tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan. Esther Atoni työskentelee Kenian Kisiissä väkivaltaisen perinteen kitkemiseksi.

Tyttöjen sukuelinten silpominen on yleistä Solidaarisuuden työalueella Kenian Kisiissä. Koulujen ja opettajien merkitys perinteen kitkemisessä on suuri.

”Jos nainen voi puhua, häntä ei voi satuttaa”, toteaa opettaja Esther Atoni, joka työskentelee 7–9 -vuotiaiden oppilaiden parissa Kisiin maakunnassa, Keniassa. Koulusta tekee erityisen se, että se tekee yhteistyötä Solidaarisuuden kumppanin, Center for Community Mobilization and Empowerment (CECOME) -järjestön kanssa. CECOME kouluttaa esimerkiksi tyttöjen sukuelimen silpomisen haitoista ja toimii aktiivisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Atoni on huomannut, että opettajan rooli tässä työssä on merkittävä. Koulutuksen myötä naisten äänet vahvistuvat ja näin silpomiselle pystytään sanomaan ei.

Jalkautuminen silpomisen vastaiseen työhön

Naisten sukuelimen silpominen on räikeä ihmisoikeusloukkaus, jonka kohteeksi tytöt joutuvat sukupuolensa vuoksi – vain koska ovat tyttöjä. Sukuelinten silpominen tarkoittaa osien poistamista naisen sukuelimestä leikkaamalla. Haitalliselle perinteelle ei ole mitään lääketieteellistä tai uskonnollista perustetta, vaan syyt silpomisen taustalla liittyvät syvälle juurtuneisiin tapoihin.

Monet toimijat, kuten naisten johtama CECOME, ovat verkostoituneet ja jalkautuneet tekemään työtä poistaakseen harhaluuloja silpomisen ympäriltä.

Silpominen johtaa liian varhaiseen avioliittoon

Silpomisesta puhuttaessa on tärkeä pitää mielessä, ettei sitä tehdä pahantahtoisesti, vaan tytön tulevaisuudenturvaa ajatellen. Silpominen toimii siirtymäriittinä lapsuudesta aikuisuuteen. Sen nähdään myös takaavan tytön neitsyyden, ja neitsyyttä puolestaan pidetään avioliiton edellytyksenä. Avioliitto on tytölle taloudellisen toimeentulon tae, ja silpomistoimenpide johtaa usein liian varhaisiin avioliittoihin.

Silpominen on vaarallinen ja väkivaltainen toimenpide, joka aiheuttaa komplikaatioita, kuten verenvuotoa, virtsaamisongelmia, tulehduksia ja vakavia psyykkisiä oireita. Pahimmillaan silpominen aiheuttaa kuolemia – maailmanlaajuisesti arviolta 44 000 vuodessa.

“We are ready to work, we really work!”

Nämä sanat Atoni kajauttaa ilmaan, kun hän vakuuttaa olevansa valmis työhön tukijoukkojensa kanssa. CECOME:n kouluttamat työntekijät ovat asennoituneet määrätietoisesti emotionaalisesti haastavaan työhön. Atoni toteaa olevansa hyvä työssään ja kertoo olevansa hyvä vakuuttamaan vanhempia säästämään lapsensa silpomiselta.

Keniassa vanhemmat kunnioittavat opettajia kovasti ja opettajien sanaan uskotaan. Kysyttäessä Atoni myös vastaa olevansa varma siitä, ettei viime aikoina ketään ole voitu silpoa salassa, sillä hän kyllä saisi sen tietää oppilaiden poissaoloista. Hän myös luottaa vanhempien rehellisyyteen.

Turvaleirit vaihtoehtona silpomiselle

Vaihtoehtoinen siirtymäriitti, Alternative Rite of Passage (ARP), on nimensä mukaisesti vaihtoehto perinteiselle siirtymäriitille, siirtymälle lapsuudesta aikuisuuteen. Se on kansalaisjärjestöjen kehittämä toimintatapa ja toteutuu useimmiten turvaleirin yhteydessä. Atonin koulusta pääsee vuosittain mukaan noin kymmenen silpomisen riski-iässä olevaa tyttöä.

Turvaleirillä ollessaan tytöt ovat suojassa silpomiselta ja heidän vanhempansa saavat arvokasta tietoa silpomisen vaaroista. Vaihtoehtoisessa siirtymäriitissä säilytetään perinteen hyvät puolet kuten tanssiminen, laulaminen ja tytön kasvun juhlistaminen, mutta silpomistoimenpide jää pois. Tytön kehollinen koskemattomuus on turvattu.

Keskustelujen kautta juurisyihin käsiksi

Siirtymäriitti järjestetään yleensä koulujen loma-aikana, jolloin silpomisen uhka on korkeimmillaan. Loma-aikana lailla kielletystä toimenpiteestä on mahdollista toipua salassa opettajilta ja muulta yhteisöltä. Vaihtoehtoinen, turvallinen leiri kulminoituu julkiseen seremoniaan, jossa osallistujat saavat Muutoksen lähettiläs -todistukset ja vanhemmat, kylänvanhimmat ja muut johtavassa asemassa olevat henkilöt julistavat säästävänsä lapsensa silpomiselta.

Keskustelut, joita turvaleirillä käydään, koskevat kaikkia yhteisön jäseniä – niin poikia, tyttöjä, vanhempia, viranomaisia kuin yhteisön johtajia. Atoni ja hänen kollegansa vakuuttavat vanhempia silpomattomuuden taakse keskustellen. Tärkeitä ovat myös vanhempien keskenään käymät keskustelut, sillä kulttuurin muutos tapahtuu koko yhteisön tasolla.

Asenteiden muutostyötä tehdään keskustelu kerrallaan, kohtaaminen kerrallaan ja juurisyyt kohdaten. Asia on kuitenkin kipeä. Millaisella äänensävyllä ja missä pöydissä meidän tulee käydä näitä keskusteluita? Atoni ei näe aihetta hyssyttelyyn, vaan keskustelua tulee käydä rohkeasti ääneen ja julkisissa tiloissa. Vain näin voidaan murtaa tabuja ja hälventää silpomiseen (ja toisaalta silpomattomuuteen) liittyvää stigmaa.

Tyttöjen ja naisten äänet täytyy saada kuuluviin. Atoni toteaa, että ”jos nainen voi puhua, häntä ei voi satuttaa”.

Tietoa, turvaa ja oikeuksia

Kun turvaleirin käytyään tytöt ja heidän läheisensä oppivat silpomisen vaaroista ja sen vaihtoehdoista, heidän toimijuutensa vahvistuu. Tytöt, jotka välttyvät silpomiselta, säästävät todennäköisesti myös omat lapsensa siltä ja näin muutos tapahtuu – hitaasti, mutta varmasti.

Alkuun silpomisesta puhuminen lasten kanssa oli Atonin mukaan haastavaa, sillä aihe nolostutti lapsia. Nyt Atonin vetämään kerhotoimintaan koululla osallistuvat ja turvaleirin käyneet lapset laulavat kuuluvilla äänillä haastattelun taustalla ”these are my private parts, no one should touch them”.