20.05.2024 Saara Manelius

Asiantuntijamme: Ireneous Kombe

Lukuaika 4 min

Kuva: Eeva Anundi

Solidaarisuuden Kenian toimisto
on saanut uuden maajohtajan, kun
kokenut järjestötyön ammattilainen
Ireneous Kombe aloitti työnsä vuoden
alussa. ”On kunnia olla rakentamassa
Kenian naisten valoisaa tulevaisuutta.”

Tyttöjen oikeuksien toteutuminen, naisten koulutus ja tasaveroiset mahdollisuudet työelämässä ovat tärkeitä innostuksen lähteitä Ireneous Kombelle, Solidaarisuuden uudelle Kenian maajohtajalle. Aiemmin esimerkiksi lastensuojelun parissa toiminut Kombe on pitkän linjan yhteisötyön ammattilainen – ja pitkän linjan naisjohtaja.

”Olemme vielä keskellä sellaista ajanjaksoa kenialaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki miehet eivät tunnusta naisten oikeutta tulla kuulluksi ja nähdyksi”, Ireneous Kombe toteaa. Työelämässä tämä voi näkyä naisten johtajuutta vähättelevinä asenteina ja puheina.

Solidaarisuudessa Kombe ei ole mitätöintiin törmännyt. ”Päinvastoin! Minut on otettu erittäin lämpimästi vastaan.”

Keittiöistä isoihin saappaisiin

Ireneous Kombe motivoituu työssään nimenomaan roolimallina toimimisesta. ”Ennen tytöt usein lopettivat koulun, koska eivät olleet nähneet naista ’keittiön ulkopuolella’”, Kombe kertoo. ”Jokainen meistä naisjohtajista tarjoaa nuorille tytöille mahdollisuuden kuvitella myös oma tulevaisuutensa ulkona keittiöstä, isoissa saappaissa.”

Kombe nostaa keskusteluun myös omat tyttärensä, joista toinen on 24-vuotias ja toinen neljäntoista. He ovat saaneet kotoa vaativaa työtä tekevän äidin mallin. ”Kun vanhempi tyttäristäni oli yläasteella, hän tuli kotiin huonon matematiikan numeron kanssa. Hän kertoi opettajan sanoneen, että matematiikka on poikia varten – ja liian vaikeaa tytöille.” Tämä oli perheessä vakavan keskustelun paikka, sillä tyttären haaveena oli opiskella lääkäriksi.

”Tyttäreni ei luovuttanut, vaan toi seuraavasta kokeesta kotiin hyvän numeron. Ensi vuonna hän valmistuu lääkäriksi.”

Naisten rooli on muutoksessa

Ireneous Komben mukaan naisten rooli on Keniassa yhä varsin tiukasti normitettu – mutta muutoksessa. Naiset ovat yhä koulutetumpia, ja tätä kautta myös tietoisia omista oikeuksistaan. ”Kenialaisnaiset ovat yhä rohkeammin äänessä.”

Solidaarisuuden työalueella Kisiissä ja muilla syrjäseuduilla kuitenkin on iso joukko ihmisiä, erityisesti naisia, jotka eivät osaa lukea. Myös tyttöjen sukuelinten silpominen on yleistä Kisiin alueella. ”Monia vanhempia ohjaa valinnoissa pelko siitä, että silpomistoimenpidettä läpikäymätön tyttö ei pääse naimisiin. Tällöin myöskään tytön vanhemmat eivät saa myötäjäisiä, jotka ovat monille vanhemmille taloudellisesti merkittävät”.

Naisten oman toimeentulon ja naisten ja tyttöjen kehollisen koskemattomuuden välinen yhteys on myös vahva. ”Taloudellisesti omilla jaloillaan seisovat naiset voivat ihan eri varmuudella asettua vastustamaan vaikkapa tyttäriensä silpomista. Asetelma asiasta keskusteluun on aivan eri kuin naisilla, jotka ovat täysin riippuvaisia puolisostaan.”

Kombe korostaa silpomisen ja laajemmin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn pitkäjänteistä luonnetta. ”Perinteestä luopuminen ei ole tapahtuma, vaan prosessi. Ensin istutetaan siemen, ja matka siemenestä hedelmäksi on pitkä.”

Valoisa tulevaisuus

Ireneous Kombe arvioi, että kenialaisnaisten tulevaisuus on valoisa. ”Näemme tulevaisuudessa yhä enemmän koulutettuja naisia, naisia johtavissa rooleissa.” ”Toivottavasti pian koittaa päivä, jolloin saamme Keniaan naispresidentin.”

Kuka?

Ireneous Kombe

● Solidaarisuuden Kenian maajohtaja, päätoimipaikka Nairobi

Naimisissa, 24-vuotiaat ja 14-vuotiaat tyttäret

”Olen hengellinen ihminen ja rukoilen paljon.”

Artikkelikuva: Eeva Anundi

Kirjoittaja