”Tyttöjen päivä tuntuu aivan erityisen tärkeältä nyt, kun olen vastasyntyneen tyttären äiti”, kertoo Solidaarisuuden yhteistyökumppani Aja Daffeh, silpomista vastustava aktivisti ja malli. ”Tyttäreni ei joudu kokemaan samaa väkivaltaa kuin minä.”
Aja Daffeh on tehnyt tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä vuosien ajan: puhunut julkisesti itse nelivuotiaana kokemastaan väkivaltaisesta toimenpiteestä, kertonut silpomisen vakavista seurauksista ja osallistunut julkiseen keskusteluun silpomisesta. Helmikuussa ensi-iltansa sai dokumenttisarja Kokonainen, jossa käydään läpi Daffehin matka silpomisen korjausleikkaukseen.
Vanhemmaksi tuleminen ei ollut Aja Daffehille itsestäänselvyys: silpominen voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista, ja aiheuttaa komplikaatiota raskauden aikana. Merkityksellistä on myös se, että pienokainen on tyttö – tyttö, joka ei koskaan tule kokemaan samaa tuskaa kuin äitinsä.
”Se, että olen saamassa nimenomaan tyttären… se herättää minussa ajatuksen siitä, että se pikkutyttö, joka oli joskus rikki mutta josta on tullut vahva aikuinen, voi synnyttää tänne todella vahvan pienokaisen.”
Tytär tuo mukanaan myös suojelunhalun ja vahvistaa halua taistella, myös muiden tyttärien puolesta. ”Taistelunhaluni vain vahvistuu”, Daffeh toteaa. ”Tässä taistellaan jokaisen tytön pelastamiseksi. Jos mahdollista, niin silpominen tulisi nimenomaan ennaltaehkäistä. Eikä vain tyytyä korjaamaan vaurioita.”
Globaalisti silpominen vähenee jo monella alueella, mutta väestönkasvun ja parantuneen tilastoinnin ansiosta silpomisen seurausten kanssa elävien naisten ja tyttöjen lukumäärä vielä kasvaa. Juuri nyt maailmassa elää yli 230 miljoonaa naista ja tyttöä, joiden sukuelimet on silvottu.
Suomessa on arviolta 10 000 silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista ja noin 650–3080 Suomessa elävän tytön arvioidaan olevan vaarassa joutua silpomisen uhriksi. Vuodessa silpomiseen ja sen seurauksiin kuolee yli 44 000 naista ja tyttöä.
Julkinen puhe silpomisesta ei ole ollut Aja Daffehille aina helppoa. Oman, itselle tärkeän kulttuurin negatiivisista puolista puhumista ei ole katsottu pelkästään hyvällä. Hän on kuitenkin jatkanut kamppailua sinnikkäästi.
”Välillä sen unohtaa, miten valtava asia on asettua yksin taistelemaan sellaista asiaa vastaan, joka on omassa kulttuurissa iso asia.”
Mikä Aja Daffehille on antanut voimaa jatkaa työtä silloinkin, kun tie tuntuu nousevan pystyyn? Daffeh kertoo, että tyttären syntymän myötä oman roolin ja vallan näkeminen sukupolvien ketjussa on valtavan merkittävää.
”Se ajatus siitä, että tulen olemaan se joka katkaisee sukupolvien ketjun on aivan uskomaton”, hän kuvaa. ”Haluan vaikuttaa, että tyttäreni sukupolvi ei joudu kokemaan sitä samaa, mitä minun sukupolveni on joutunut kokemaan.”
05.12.2024 Lotta Haavisto
27.11.2024 Tuulia Perttula
20.11.2024 Tuulia Perttula