“En missään nimessä halua samaa tyttärilleni.” 

Jo aamuviideltä alkaa Joyce Onyiegon päivä. Keniassa Gekoran kylässä asuvalla Joycella on tavallinen päivä edessään: hän varmistaa, että lapset pääsevät kouluun turvallisesti joen yli, palaa ruokkimaan lehmän ja pitämään huolta pienviljelyksistään. Maissi käytetään itse, mutta paikalliset kasvikset hän laittaa myyntiin.  

Neljän lapsen äitinä Joyce on tottunut eloisaan perhe-elämään. Perheen sisällä poikien ja tytärten todellisuudet ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Siinä missä Kisiissä poikien odotetaan kasvavan perheensä elättäjiksi, tyttöjä kasvatetaan äidin rooliin. Kunnolliseksi naiseksi, sellaiseksi, joka hoivaa, tekee kotityöt ja joka on käynyt läpi sukuelinten silpomisen.  

Tyttöjen sukuelinten silpominen on kulttuurinen tapa, jota harjoitetaan yli 30 maassa ympäri maailmaa. Siinä ulkoisia sukuelimiä vahingoitetaan poistamalla leikkaamalla osa tai osia. Silpomiselle ei ole mitään lääketieteellistä syytä. Sillä on sen sijaan paljon terveydellisiä haittavaikutuksia, jotka voivat kestää läpi koko elämän. Silpomisperinnettä ylläpitävät erityisesti äidit ja isoäidit, ja sen vastustamisessa pojilla ja miehillä on kriittinen rooli. He puolustavat tyttöjen oikeutta kieltäytyä silpomisesta.  

Joyce on ylpeä siitä, ettei hänen tytärtään ole silvottu 

Joyce itse oli yhdeksänvuotias, kun hänen sukuelimensä silvottiin. Hän on ylpeä siitä, että hänen 20-vuotiasta tytärtään ei ole silvottu. Myös hänen siskontyttärensä ovat välttyneet silpomiselta, sillä Joyce on levittänyt silpomisen vastaista sanomaa. Hän on vannonut, ettei myöskään nuorinta tytärtä silvota.  

“Tyttäriäni ei silvota. Koska elän itse silpomisen seurauksien kanssa edelleen, en missään nimessä halua samaa tyttärilleni.” Joyce kertoo, että silpominen on aiheuttanut muun muassa tulehduksia, pelkotiloja, fyysistä kipua ja haasteita seksielämässä.

CECOME, Solidaarisuuden kenialainen kumppanijärjestö, on ollut suuressa roolissa Gekorassa naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemisessä. Joycen mukaan tietoa pitäisi levittää etenkin yhteisön kokouksissa, kouluissa ja kirkoissa. Lastenlääkärit, kylänvanhimmat ja kyläpäälliköt puhuvat silpomista vastaan. Ennen kaikkea tietoa lapsen oikeuksista levitetään vanhemmille, jotta myös he ymmärtävät puhua sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan. 

Väkivaltaan suhtaudutaan vakavammin

”Lapsi on minun, joten minä myös teen päätöksen siitä, silvotaanko hänet”, Joyce kertoo ja jatkaa sanomalla, että ”stigma siitä, että ei ole käynyt läpi silpomisoperaatiota on hälventymässä.” Joskus silpomattomat tytöt kohtaavat syrjintää tai heidän ’puhtoisuuttaan’ kyseenalaistetaan.

”Työtä on tehty paljon tällä alueella.” Nykyään naiset saavat osallistua keskusteluihin ja päätöksentekoon yhteisön kokoontumisissa. Ennen se ei ollut mahdollista. Naiset tietävät, että heillä on yhtä lailla oikeuksia ja vapauksia.  

CECOMEn koulutuksissa on käyty läpi myös perhe-elämää muuten, vanhemmuutta ja väkivallattomuutta. Joyce on elävä esimerkki tämän työn voimasta. Hän kertoo saaneensa työkaluja vaikeiden tunteiden käsittelyyn. ”Taloudellinenkin tilanne on kohentunut ja se on todella tuonut rauhaa”, toteaa huojentunut Joyce. Silpomisesta ja muista sukupuolittuneen väkivallan muodoista puhutaan nykyään avoimemmin. ”Kunpa vain CECOMEn työ olisi alkanut jo aiemmin.”  

Kuva: Browline Omondi