Antirasismi on verbi

Vietämme rasismin vastaista viikkoa ja rasismin vastaista päivää. Viikkoa, joita kuuluisi olla vuodessa 52 ja päivää, joita kuuluisi olla 365. Tämän vuoden teemana rasismin vastaisella viikolla on rasismiin puuttuminen, antirasistinen toiminta.    

Haastattelin kahta rasismin tutkijaa, Jasmine Kelekayta ja Aminkeng A. Alemanjia löytääkseni keinoja antirasistina toimimiseen ja toisaalta ymmärrystä siitä, mikä voi olla antirasistisen toiminnan esteenä. Helsingistä kotoisin oleva Kelekay on tutkijatohtori African American ja African diaspora studiesin laitoksella Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä. Turkulaistunut Alemanji puolestaan johtaa sosiaalisen syrjäytymisen maisteriohjelmaa Åbo Akademissa. Hän on tutkinut rasismia ja sen ilmenemistä esimerkiksi koulumaailmassa.   

82 prosenttia Suomessa asuvista todistanut rasismia 

Rodullistettujen ihmisten ehdoilla toimiva feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö Fem-R määrittelee rasismin seuraavasti: ”Jonkun ihmisen tai ihmisryhmän arvottamista alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rakentunut historiallisesti etenkin eugeniikan käsitteiden ja kolonialismin historian päälle. Rasismiin käsitteenä sisältyy oletus syrjivän ryhmän valta-asemasta suhteessa syrjittyyn ryhmään.”   

Suomen Punaisen Ristin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä selviää, että 82 prosenttia Suomessa asuvista on todistanut itseensä tai muihin kohdistuvaa rasismia. Kuitenkin vain 45 prosenttia kertoo puuttuneensa siihen. Samalla kun passiivisuus voi olla rasismia, aktiivisuus ja toimiminen on antirasismia. Kuten tutkijatohtori Alemanjikin toteaa: ”Ollakseen antirasisti pelkkä puhe ei riitä. Pitää tehdä työtä, jonka seurauksilla on väliä rasismin ja antirasismin alueella.”  

Rasismi on struktuuri ja prosessi  

Tutkijatohtori Jasmine Kelekay kiteyttää antirasismin aktiiviseksi rasismia vastaan asettautumiseksi. ”Antirasismi on sitä, että ymmärtää, että rasismi on struktuuri ja prosessi.” Kelekayn mukaan rasismi on yhteiskuntaa muokkaava voima eikä yksilöllinen psykologinen ilmiö. Kyse ei siis ole vain henkilökohtaisesta mielipiteestä tai ennakkoluulosta.  

Antirasismi on jotain mitä tehdään aktiivisesti 

Antirasismi puolestaan on Kelekayn mukaan asema, joka vaatii tarkoituksenmukaista, aktiivista pyrkimystä keskeyttää, purkaa ja hävittää rakenne, joka tuottaa rasismia yhteiskunnassamme. Alemanjin mukaan antirasismia on mikä tahansa teko rasismia vastaan. ”Se voi olla politiikassa, koulutuksessa tai missä vaan.” Kelekay toteaa, että antirasismi on oikeastaan verbi. “Se on jotain mitä tehdään aktiivisesti, se ei ole jotain mitä ollaan.”   

Antirasismia eri tasoilla  

Kelekay huomauttaa, että antirasistista työtä voi tehdä eri tasoilla. ”Yksilö voi toimia antirasistisesti, samoin kuin yhteisö ja sitten on tietenkin koordinoitua toimintaa. Yksi esimerkki, jota ei usein ajatella antirasistisena toimintana on esimerkiksi maailmanlaajuinen BDS (Boycott, divestment and sanctions) kampanja Etelä-Afrikan apartheid-valtiota vastaan 80- ja 90- luvuilla.”   

Boikottikampanjaan liittyvien toimien ajatellaan usein olevan taloudellisia tai poliittisia työkaluja, mutta ne ovat oikeastaan koordinoitua antirasistisia toimintaa. Rotuun perustuvan valtiojohtoisen väkivallan ymmärtäminen rasismiksi ja sitä vastaan järjestäytyminen antirasisteina on Kelekayn mielestä hyvä esimerkki sellaisesta antirasismista, josta ei yleensä puhuta. ”Usein antirasismin nähdään rajoittuvan vain interventioina ilkeisiin tekoihin tai sanoihin.” 

Suomalainen ja pohjoismainen erityislaatuisuus  

Viime aikoina keskusteluun on noussut sanapari pohjoismainen erityislaatuisuus. Sillä tarkoitetaan Alemanjin mukaan sitä, että pohjoismaalaisten arvojen nähdään olevan kaiken muun yläpuolella, että pohjoismaalaiset ovat parhaista parhaimpia. Ajattelutavan mukaan kehityksen tulisi kulkea pohjoismaisen esimerkin mukaisesti lineaarisesti kohti pohjoismaiden viitoittamaa maalia ja kehityksen päätepistettä. Kelekayn mukaan pohjoismainen erityislaatuisuus näkyy niin julkisessa keskustelussa, politiikassa, koulutuksessa kuin siinä, miten eri kulttuureja kuvataan.   

Suomellakin on tapana vähätellä ja kieltää kolonialistista historiaansa. Meillä on tarve ajatella, että emme ole yhtä pahoja ja nähdä oma historiamme viattomana. Kelekayn mukaan on mielenkiintoista, miten suomalaista ja pohjoismaista erityislaatuisuutta käytetään keinona etäännyttää meitä vastuusta korjata kolonialistisia rakenteita.  

Rasismin kieltäminen on sen selkäranka   

Sekä Alemanji että Kelekay tuovat esille sen, miten ”ei-rasistisuus” ei ole riittävää. Myös How to be an anti-racist –kirjan kirjoittajan Ibram X Kendin mukaan väite ”ei rasistisesta” puolueettomuudesta on naamio rasismille. Alemanji toteaa, että ”tuotamme rasismia seisomalla paikoillamme ja tekemällä ei-mitään. Puhuminen, puhuminen ja puhuminen tuottaa vain puhetta.”  

Rasismin kieltäminen on Aminkeng A. Alemanjin mukaan suomalaisen rasismin selkäranka. ”Kun rasismin olemassaolo kielletään, evätään myös antirasistisen työn oikeutus ja näin ollen ajatellaan, että ongelmaa ei ole alkujaankaan ollut”, Alemanji selittää. Kelekayn mukaan suurin ongelma rasismin kiistämisessä on se, että rasismi jää näkymättömäksi: ”Siihen liittyy se, että siitä ei oteta vastuuta.”   

Jämähtämällä keskusteluun rasismin olemassaolosta emme koskaan pääse kysymyksiin siitä, miten se toimii ja millaisia seuraamuksia sillä on rodullistettujen ihmisten elämiin. Kelekay huomauttaa myös, että rasismin kiistäminen on osa sen prosessia – se auttaa sitä selviytymään.   

Performatiivisesta liittolaisuudesta solidaarisuuteen  

Vallankäyttöä on myös valita olla hiljaa kriittisenä hetkenä. Marginalisoitujen äänien saattaminen keskiöön on tärkeää, eikä sitä voi tehdä ilman, että luopuu omasta vallastaan. Tällä hetkellä rasismin vastaisessa työssä ongelmallista on myös se, että vastuu antirasismista on rodullistettujen ihmisten harteilla. Itse kirjoitan tätä valkoisena etuoikeutettuna naisena. Meidän tulee ottaa enemmän vastuuta antirasistisesta työstä ja siitä, että tarkistamme itse omia etuoikeuksiamme ja puramme valta-asetelmia.  

Solidaarisuuden antirasistinen työ  

Kun kerromme Solidaarisuuden työstä, olemme mukana tuottamassa kuvaa afrikkalaisista yhteiskunnista ja ihmisistä. Puhumme maanosasta, johon usein valitettavasti kohdistuu rasismia ja ennakkoluuloja. Tämä on tärkeä liittolaisena toimimisen paikka. Niinpä keskitymme siihen, että puhujina ovat etiopialaiset, kenialaiset, somalimaalaiset asiantuntijamme. Pyrimme purkamaan kuvaa kurjuudesta ja sen sijaan välittämään totuudenmukaista, monipuolista kuvaa Solidaarisuuden työalueista.  

Keskustelu ja pohdinta aiheen ympärillä on työyhteisössämme jatkuvaa. Emme ole valmiita antirasismissamme – emme lähelläkään.   

Solidaarisuuden työn keskiössä on silpomisen vastainen taistelu ja se itsessään voi olla toiseuttava teema. Onkin erityisen tärkeää keskittyä siihen, millaista kuvaa välitämme silpomista harjoittavista yhteiskunnista, yhteisöistä ja yksittäisistä ihmisistä.  

Kuten Jasmine Kelekay toteaa, antirasismia on tehtävä kollektiivisesti. Meillä järjestöillä on merkittävä rooli tässä työssä. Hän toivoo, että ajattelisimme enemmän toiminnan kannalta ja käyttäisimme asemaamme aktiivisella tavalla. ”Työpaikalla, perheessä tai missä vaan. Yhdessä pystymme tekemään enemmän ja vaikuttamaan rakenteisiin ja prosesseihin paremmin”, toteaa Kelekay.