Lukuaika 11 minuuttia
Teksti: Utu Förbom Kuva: Nyasha Kadandara
Keniassa on naismurhakriisi, ja jopa satoja tyttöjä tai naisia kuolee vuosittain siksi, että he ovat tyttöjä tai naisia. Asiantuntijoiden mukaan kyse on syvään juurtuneesta naisvihasta ja epätasa-arvosta, mutta Keniassa myös erityisesti kolonialismin raa’asta perinnöstä.
Vuonna 2025 Keniassa murhattiin ainakin 220 tyttöä tai naista siksi, että he olivat tyttöjä tai naisia. Useimmat heistä tappoi nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen. Tapauksista 129 dokumentoitiin virallisesti kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, mutta sen jälkeen virallinen tilastointi lopetettiin. Luku 220 on kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnassa toimivien raportoijien arvio.
Kysymys on naismurhista, joista kansainvälisesti käytetään termiä femicide. Kanadalaisen Guelphin yliopiston sosiologian ja antropologian laitoksen professori ja yksi maailman arvostetuimmista femicide-tutkijoista, Myrna Dawson, määrittelee naismurhan sukupuoleen tai sukupuoleen kytkeytyväksi naisten tai tyttöjen tappamiseksi.
“Määritelmä kehittyy jatkuvasti, ja esimerkiksi YK:ssa tilastoijat tunnistavat 10 naismurhiin viittaavaa muuttujaa tai kontekstia. Miehet tappavat sekä tyttöjä ja naisia että poikia ja miehiä, mutta on tärkeää eritellä, mistä on kyse nimenomaan tyttöjen ja naisten tappamisessa”, Dawson sanoo sähköpostihaastattelussa.
Yksi Keniassa laskentaa tekevistä järjestöistä on vuodesta 2019 ollut Femicide Count Kenya. Audrey Mugeni, yksi järjestön johtajista, kuvailee, että naismurhat eivät aina ole saaneet maassa yhtä paljon huomiota kuin nyt.
”Pelkästään vuonna 2019 laskimme 108 naismurhaa. Vuoden 2020 lopussa luku oli 89, tilanne näytti siis olevan menossa parempaan suuntaan. Se ei kuitenkaan ole totta, sillä vuonna 2020, keskellä koronapandemiaa, kukaan ei puhunut kuolevista naisista. Iso osa keräämistämme luvuista on peräisin mediasta, ja tuolloin media puhui vain COVIDista.”
Myös vuoden 2021 luvut olivat koronan vuoksi alhaisia. Vuosina 2022 ja 2023 Keniassa käytiin vaaleja, ja julkinen keskustelu täyttyi vaalikampanjoinnista.
”Sitten vuonna 2024 raportoimme 164 naismurhatapausta, ja kaikki älähtivät”, Mugeni kertoo.
“Tuhansittain ihmisiä lähti kaduille, ja monet naisjärjestöt ja liittolaiset kokoontuivat yhteen ja protestoivat. Siitä asti täällä on puhuttu naismurhakriisistä (femicide crisis), ja koska ilmapiiri muuttui, hallitus perusti lopulta työryhmän pohtimaan toimenpiteitä.”
Myrna Dawsonin mukaan naismurhia esiintyy kaikenlaisissa ihmissuhteissa ja konteksteissa, mutta niiden yleisin nimittäjä on miespuolinen tekijä. Useimmissa maissa suurimman osan naismurhista myös tekevät miehet, jotka tuntevat uhrinsa hyvin.
“Tämä osoittaa, ettei naisille ja tytöille oikeastaan ole olemassa turvallista paikkaa, ja kaikkein vaarallisin paikka voi usein olla oma koti.”
Audrey Mugeni korostaa, etteivät naismurhat synny tyhjiössä.
“Keniassa naismurhat sijoittuvat laajempaan sukupuolten välisen epätasa-arvon ja naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan kontekstiin. Kyse on myös taloudellisesta epätasa-arvosta sekä haitallisista sosiaalisista normeista.”
Myös Dawsonin mukaan naismurhien perimmäiset syyt ovat aina olleet ja ovat yhä sukupuolten epätasa-arvo. Toki siihen vaikuttavat intersektionaalisesti myös muut identiteetit, kuten etninen tausta ja seksuaalisuus.
“Epätasa-arvoa pönkittävät ja pitävät yllä patriarkaaliset yhteiskunnalliset rakenteet, naisviha ja miesten oikeuksien asettaminen etusijalle. Kyse on sosiaalisesta kontrollista.”
Audrey Mugeni puhuu vielä laajemmin väkivallan ja erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan normalisoinnista Kenian yhteiskunnassa. Monia väkivallan muotoja siedetään niin pitkälle, että ne lopulta eskaloituvat ja johtavat naisten ja tyttöjen tappamiseen. Mugeni kertoo käytettävissä olevan datan osoittavan, että naisia rangaistaan parisuhteen jättämisestä, itsemääräämisoikeuden käyttämisestä, lähentelyjen torjumisesta ja joskus jopa taloudellisesta menestyksestä.
”Ensin naisiin kohdistetaan odotuksia, mutta sitten kun he ylittävät ne, heitä loukataan, kohdellaan raa’asti ja lopulta tapetaan. Tämä pitää kriisiä yllä.”
Mugenin mukaan kyse on lopulta siitä, että naisten ja tyttöjen elämää arvostetaan muita vähemmän.
”Emme ole yhteiskuntana luoneet riittäviä järjestelmiä naisten, lasten ja haavoittuvien aikuisten suojelemiseksi.”
Myös ennaltaehkäisevät toimet ovat olleet riittämättömiä, eikä naisille, lapsille ja muille haavoittuville ryhmille ole Keniassa luotu tukijärjestelmiä.
”Kun väkivaltaan ei puututa ajoissa, se luo olosuhteet, joissa myös äärimmäiset väkivallan muodot kukoistavat. Ja juuri näin Keniassa on tapahtunut.”
Mugeni sanoo, että väkivallan juuret ovat kolonialismissa, joka kohteli maan alkuperäisväestöä julmasti.
”Olen afrikkalainen feministi, ja se määrittää kaikkea, mitä sanon. Kolonialistit toivat kaiken tämän julmuuden tähän maahan, ja ne, jotka ryhtyivät johtamaan maata kolonialismin jälkeen, omaksuivat sen. Siksi se jatkuu yhä.”
Mugenin mukaan kenialainen yhteiskunta perustuu yhä kolonialismin synnyttämiin jakolinjoihin: ihmiset jaettiin heimon, sukupuolen, sosiaalisen aseman ja koulutuksen perusteella, ja jakolinjat ylläpitävät yhä vihaa ihmisryhmien välillä. Ja viha synnyttää julmuutta.
”Erityisen raa’asti kohdellaan nimenomaan mustia naisia, ja heihin kohdistuva viha on juurtunut syvään.”
Olennaista on kuitenkin nähdä ketjun alkupiste: viranomaiset kohtelevat julmasti ennen kaikkea miehiä. Siksi miehet kohtelevat raa’asti kotonaan asuvia naisia ja lapsia ja kaikkia itseään heikompia.
”Jotta raakuus loppuisi, ketju on katkaistava, ja siksi meidän on saatava miehet mukaan keskusteluun väkivallasta. Pohjimmiltaan vain se, miten miehet kohtelevat itseään ja toisiaan, voi muuttaa asioita, ja sen keskustelun on kirjaimellisesti lähdettävä miehistä itsestään.”
Kehitys tuntuu kuitenkin kulkevan väärään suuntaan, sillä erityisesti nuoriin kenialaisiin miehiin vaikuttaa raakoja asenteita levittävä manosfääri. Mugeni kuvailee nuoren mustan miehen elämää lähtökohtaisesti vaikeaksi niin Euroopassa, Amerikassa kuin myös afrikkalaisissa maissa. Sen lisäksi manosfääri julistaa heille, että miehen on ”oltava vahva”, ja että naisia on pidettävä alempiarvoisina.
”Miehille uskotellaan, että naisia pitäisi kontrolloida, kurittaa ja rangaista, kun he tekevät jotain väärin.”
Miehet eivät Mugenin useinkaan ilmaise avoimesti, että naiset olisivat heitä alempiarvoisia. Sen sijaan he katsovat olevansa oikeutettuja esimerkiksi naisen kehoon, rahaan ja ammatilliseen titteliin.
“Miehet voivat sanoa, että jos heidän vaimonsa on suorittanut tohtorin tutkinnon, heidän itsensä ei tarvitse sitä tehdä, ja silti heitäkin kutsutaan lopulta tohtoreiksi.”
Miehet saattavat myös uskoa, että heillä on oikeus päättää, ketä naiset voivat rakastaa, miten he voivat käyttäytyä tai miten erota suhteesta.
“Miehet voivat heittää toisilleen, että vahvana pidettyä nuorta naista ei vain ole kukaan vielä tehnyt raskaaksi. Että naiselle on näytettävä hänen paikkansa, ja hänet täytyy hiljentää. Tällaisia heittoja miehet levittävät manosfäärissä, ja juuri tällaiset keskustelut saavat jonkun jälleen kohtelemaan naista julman väkivaltaisesti.”
Naismurhat ovat äärimmäinen muoto siitä kontrollista, jota miehet harjoittavat naisia kohtaan kenialaisessa yhteiskunnassa. Mugeni kuitenkin korostaa, ettei asiaa ole vielä riittävästi tutkittu.
”Tietomme naismurhista perustuvat aivan liikaa sensaatiohakuisiin keskusteluihin mediassa, emmekä vielä tiedä riittävästi siitä, millä kaikilla tavoilla väkivalta voi ilmetä.”
Keniassa ei Mugenin mukaan myöskään keskustella tapetuista seksityöntekijöistä tai kotiapulaisista, joita myös pahoinpidellään ja tapetaan.
“Emme myöskään puhu siitä, että nuoria naisia tapetaan heidän kävellessään yliopiston asuntolaan tai koulusta kotiin. Meillä ei ole käytössämme mekanismeja, joilla voisimme varmistaa, että tämä loppuu.”
Myös Dawson korostaa, ettei naismurhia voi myöskään estää puuttumalla vain yksilöllisiin tai ihmissuhteisiin liittyviin tekijöihin. On puututtava myös yhteisöllisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin, kuten naisvihaan tai sitä ylläpitäviin, näennäisen harmittomiin asenteisiin ja uskomuksiin. Se on kuitenkin paljon vaikeampaa.
”Julkisuudessa toimivat naiset kuten poliitikot ja toimittajat ovat aina tunteneet vihan nahoissaan, mutta digitaalisen väkivallan nousun myötä sen lonkerot ulottuvat sinnekin, mihin ne eivät ehkä ole aiemmin yltäneet. Ne saavuttavat erityisesti nuoret miehet, mikä syventää kielteisiä asenteita tyttöjä ja naisia kohtaan”, Dawson sanoo.
Hänen mukaansa välillä tuntuu kuin verho olisi vedetty sivuun, ja yhteiskunnan synkkä puoli, erityisesti miesten naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta, näyttäisi todellisen luonteensa ennennäkemättömällä tavalla.
”Väkivalta on nyt kunniallista pikemminkin kuin häpeällistä.”
Myös ihmisoikeusaktivisteja tukevan Women Human Rights Defenders Hub -järjestön toiminnanjohtaja Salome Nduta sanoo, että naismurhan taustalla on käytännössä aina jonkinlainen ihmissuhde, ja hyvin usein suhde on jo pitkään ollut väkivaltainen.
“Siksi sanomme, että naismurhat ovat sukupuoleen perustuvan väkivallan äärimmäinen muoto.”
Voi olla esimerkiksi aviopari, joka on tuntenut toisensa pitkään. Vaimo on voinut jättää miehensä ja palata kotiin, tai sitten mies on jättänyt vaimonsa ja palannut myöhemmin takaisin. Sen jälkeen tilanne on voinut joksikin aikaa rauhoittua.
“Sitten he alkavat taas riidellä, ja yhtenä päivänä toinen loukkaantuu vakavasti tai kuolee.”
Ongelma on Ndutan mukaan kuitenkin paljon suurempi kuin se, miten ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Ihmisille syntyy pakottavia tilanteita, jotka eivät johdu heistä itsestään. Jos yliopistossa opiskelleilla nuorilla tytöillä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokraa, vaikka heitä ikänsä perusteella pidetään aikuisina, he muuttavat yhteen jonkun kanssa. Useimmiten asuinkumppani on mies.
”Se synnyttää riippuvuussuhteen, ja jos tyttö tekee vastoin miehen ohjeita, siitä voi seurata ongelmia. Jos tyttö ei tottele, mies voi lyödä häntä, heittää hänet ulos tai tehdä hänen kanssaan mitä tahtoo. Tilanteessa on siis lopulta köyhyydestä ja työttömyydestä, mutta näitä olosuhteita ei osata tai haluta yhdistää naismurhiin”, Nduta sanoo.
Dawson korostaa, ettei monet naiset itse valitse kotona pysymistä, vaan se on sosiaalinen vaatimus. Erityisesti niille, joilla on lapsia tai joilla ei ole varaa asua yksin, on myös niukasti tarjolla muita vaihtoehtoja.
Salome Nduta sanoo, että jos pariskunnan kuullaan tappelevan, naapurit saattavat puuttua asiaan ja ilmoittaa asiasta myös alueen päälliköille tai kylänvanhimmille.
”Jos nämä eivät kuitenkaan tee mitään, on kyse vastuutahojen (duty-bearers) huolimattomuudesta.”
Ndutan järjestö on perustanut projektin nimeltään “Yhteisötoiminnan rakentaminen” (Building Communities of Action). Sen tarkoituksena on ollut tuoda yhteen naispuolisia ihmisoikeusaktivisteja ja viranomaistahoja.
“Kun sukupuoleen perustuvasta väkivallasta ilmoitetaan ihmisoikeusaktivistilla, tämä vie asian eteenpäin joko alueen päällikölle, sairaalaan tai poliisiasemalle. Kaikilla näillä tahoilla on oma roolinsa sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan puuttumisessa, ja halusimme, että he ymmärtävät sen. On hyviä viranomaisia, jotka tuntevat vastuunsa ja tekevät kaikkensa varmistaakseen, että uhri saa apua ja oikeutta. Mutta on paljon myös niitä, jotka eivät toimi, vaikka heidän pitäisi.”
Kun alueen päällikkö ei tee mitään, eikä poliisi tee mitään, uhri ei saa oikeutta.
Peräti 40 prosentissa Kenian naismurhatapauksista vuonna 2025 oli nähtävissä varoitusmerkkejä tai todisteita aiemmasta väkivallasta. Dawsonin mukaan se kertoo juuri siitä, että murha on usein pitkällisen väkivallan ja kroonisen hyväksikäytön viimeinen teko.
”Riippumatta siitä, miten hyvin tunnistamme varoitusmerkkejä tai lisäämme niihin liittyvää valistusta, emme reagoi riittävällä tavalla. Emme ehkä vain ole investoineet riittävästi uhreja ja perheitä auttavien ammattilaisten kouluttamiseen. Ehkäisevään työhön ei ole ollut riittävästi poliittista tahtoa, resursseja eikä koulutusta”, Dawson sanoo.
Varoitusmerkit ovat olennainen seikka. Sekä Dawsonin että Mugenin mukaan naismurhat ovat hyvin usein ennustettavia, kaavamaisia ja ehkäistävissä ennalta.
“Kun analysoimme tapauksia pidemmältä ajalta, näemme, että on muodostunut kaavoja. Niissä on kyse kontrollista, omistajuudesta, pakottamisesta ja varsinaista kuolemaa edeltäneestä väkivallasta”, Mugeni sanoo.
Dawsonin mukaan on olennaista, että kyse ei ole sattumanvaraisista ”intohimorikoksista”, joihin liittyy kontrollin menettäminen.
”Tekemämme tutkimus osoittaa, että naismurhat ovat usein harkittuja rikoksia, joita edeltää raju väkivalta. Jos ne johtuisivat vain kontrollin menettämisestä, miehet käyttäisivät tätä väkivaltaa julkisesti ketä tahansa kohtaan, eivät vain naispuolista kumppaniaan tai lapsiaan kohtaan. Ja yleensä näin ei ole. Jos miehet kykenevät hillitsemään itsensä muiden seurassa, miksi he eivät kykene siihen myös kumppaniensa ja lastensa seurassa? Koska he kokevat, että väkivalta on heidän oikeutensa.”
Mugeni sanoo, että yksi viime vuosien tärkeimmistä kehitysaskeleista Keniassa on ollut naismurhien nimeäminen siksi, mitä ne ovat.
“Nyt meidän ei tarvitse enää puhua jokaisesta yksittäisestä tragediasta erikseen, vaan ymmärrämme, naismurhat osana laajempaa yhteiskunnallista ongelmaa. Kun kaavamaisuus tulee näkyviin, voimme nähdä myös sen, millaisilla toimenpiteillä voimme ennaltaehkäistä murhia.”
Salome Nduta nostaa esiin keskeisen estävän tekijän naismurhien ehkäisyssä Keniassa: senkään jälkeen, kun kriisitietoisuus on kasvanut, naismurhia ei ole laissa säädetty erilliseksi rikokseksi.
”Sen sijaan sitä käsitellään samoin kuin kaikkea muutakin sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. Naista pahoinpidellyt ja naisen tappanut henkilö saavat rangaistuksen samoilla perusteilla”, Nduta sanoo. “Silloin tekijä saattaa ajatella, että voi yhtä hyvin tappaa naisen, jos siitä kerran saa saman rangaistuksen kuin saisi “pelkästä” pahoinpitelystä. Uskon, että tämä on kasvattanut murhien määrää.”
Yksi hallituksen työryhmän raportin suosituksista onkin juuri naismurhan säätäminen erilliseksi rikokseksi. Dawson kuitenkin huomauttaa, että vain reilut 20 maata tunnustaa naismurhat rikos- tai rangaistuslaeissaan.
”Se on silti ensimmäinen ratkaiseva askel, sillä ongelmaa ei voida ehkäistä, jos sitä ei tunnusteta sellaisena kuin se on: tytöt ja naiset kuolevat sukupuolensa vuoksi”, Dawson sanoo.
Lait eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös niiden asianmukaista toimeenpanoa ja vaikutusten tarkkaa seurantaa.
”Tässä hallitukset ympäri maailman epäonnistuvat surkeasti. Säädetään lakeja, mutta ei huolehdita valvontamekanismeista eikä tulosten arvioinnista”, Dawson sanoo.
Mugeni on samaa mieltä. Keniassakin on hänen mukaansa paljon poliittisia linjauksia, jotka eivät toimi tai tue todellisuudessa niitä ihmisiä, joita niiden pitäisi tukea.
”Kenia on allekirjoittanut lukuisia kansainvälisiä sopimuksia ja asiakirjoja, ja hallitus puhuu naisten voimaannuttamisesta, mutta mitään näistä linjauksista ei toteuteta käytännössä. On jopa kirjattu, että hallitus aikoo rakentaa turvakoteja, mutta edelleenkään niitä ei ole. Kaikki tämä työ on jätetty kansalaisyhteiskunnalle.”
Hallituksen työryhmän loppuraportti, Report of the Technical Working Group on Gender-Based Violence (GBV) Including Femicide, julkaistiin marraskuussa 2025.
Yli puoli vuotta myöhemmin uusien lakiesitysten valmistelu on käynnissä, mikä on Salome Ndutan mukaan myönteinen signaali.
”Jos ne toteutuvat, pääsemme käsittelemään paitsi naismurhia, myös sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa [uudella tavalla].”
Voiko sanoa, että hallitus, poliitikot ja viranomaiset ottavat asian vihdoin tarpeeksi vakavasti?
”Mielestäni on vielä liian aikaista sanoa niin. Mutta pidätyksiä tehdään nyt ehkä nopeammin, ja tapaukset etenevät oikeusistuimissa melko nopeasti. Joten ehkä he ovat todella tosissaan. Se voi kuitenkin liittyä myös siihen, että ensi vuonna on jälleen vaalit”, Nduta sanoo.
Myrna Dawsonin mukaan naismurhien ehkäisyyn on sovellettava kansanterveydellistä lähestymistapaa. Sen mukaan väkivaltaa ei voi selittää tarkastelemalla vain yhtä tekijää yhdellä tasolla. Sen sijaan on analysoitava syvään juurtuneiden sukupuolirooleja koskevien asenteiden kokonaisuutta.
”Meidän on puututtava näihin asenteisiin nuorten naisten ja miesten keskuudessa, rikosoikeusjärjestelmän sisällä ja politiikassa. Muuten poljemme vain paikoillamme. Mutta väestön asenteiden muuttaminen vaatii pitkäaikaista sitoutumista ja poliittista tahtoa, joita suurimmassa osassa maailman maita ei tähän asti ole ollut. Sen vuoksi näyttöä todellisista teoista on vielä niin vähän.”
Kysyn Audrey Mugenilta lopuksi, miltä tämän vuoden murhatilastot näyttävät.
“Vuodesta on nyt kulunut puolet, mutta tapauksia on jo 100. Odotan, että vuoden loppuun mennessä luku on 300. Se tarkoittaisi, että joka päivä yksi nainen murhataan. Tämä ole uutta, näin me naiset Keniassa kuolemme. Mutta ymmärrämme sen vasta nyt.”
Lisää tietoa:
https://creativesgarage.org/she-did-not-die-by-accidenthttps://creativesgarage.org/she-did-not-die-by-accident
https://www.africadatahub.org/femicide-kenya-databasehttps://www.africadatahub.org/femicide-kenya-database
https://www.africadatahub.org/femicide-kenyahttps://africauncensored.online/blog/2025/01/25/how-2024-became-the-deadliest-year-for-women-in-kenya/
https://www.afalab.org/the-latest/news/2026-04-22-kenyas-femicide-crisis-misses-the-point-colonial-power-still-shapes-violence-against-women
10.06.2026
28.05.2026
10.02.2026
