04.02.2020

”Silpominen koskettaa meitä kaikkia.”

Lukuaika 2 min.

Timothy-opettaja

Kenialainen miesopettaja Timothy uskoo, että miesten mukaan saaminen silpomisperinteen vastustajiksi voi olla ratkaisevan tärkeää silpomisen vastaisessa työssä.

”Osallistuin koulutukseen, jossa kaikki tieto ympärileikkauksesta oli minulle uutta. Voin nähdä seuraukset vaimossani ja ymmärtää, kuinka ne ovat johtuneet nimenomaan silpomisesta.

Hallituksemme mukaan ympärileikkaus on laitonta, ja meidän tulisi kunnioittaa tätä. Erityisesti miehet voivat mobilisoida ihmisiä ymmärtämään, että ympärileikkauksella on peruuttamattomat seuraukset.

”Tuntemistani miehistä suurin osa katuu sitä, että he ovat leikanneet tyttärensä.”

Teen vaikutustyötä erityisesti miesten kanssa. Puhun heille ystävällisesti ja rauhassa, ja väittelyn jälkeen saavutamme yleensä yhteisymmärryksen. Se on pitkä prosessi. Tuntemistani miehistä suurin osa katuu sitä, että he ovat leikanneet tyttärensä.

Opettajana taas pyrin opettamaan nuoria luokassani. Tyttöjen kanssa on helppo puhua, koska asia koskettaa heitä. Mutta meidän tulee muistaa, että tämä koskettaa kaikkia meitä. Perheväkivalta on voinut saada alkunsa avio-ongelmista, jotka juontavat juurensa ympärileikkauksen aiheuttamiin vaikutuksiin naisissa.

Silpominen on hyvin vanhahtava perinne, josta tulisi kokonaan luopua. Hallituksen tulisi laittaa enemmän resursseja lain käytäntöön panemiseen, järjestää seminaareja ja ylläpitää tiukempia rangaistuksia.

Kun ympärileikkauksesta luovutaan yhteisöissämme, voimme sanoa, että kulttuurimme on kehittynyt askeleen eteenpäin.”

Haastattelu ja valokuvat: Meeri Koutaniemi

 

Auta lopettamaan tyttöjen sukuelinten silpominen.