14.12.2020

8-vuotias Cynthia säästyi täpärästi silpomiselta

Cynthia-tyttö säästyi silpomiselta.

Pieni ja arka kenialaistyttö lähetettiin tätinsä luokse odottamaan silpomistaan. Täti oli kuitenkin osallistunut hiljattain koulutukseen, joka koitui tytön onneksi.

Koulutus voi todella pelastaa tytön koko loppuelämän kestävältä kärsimykseltä. 

Tapasimme pienessä kenialaisessa kylässä 8-vuotiaan pikkutytön nimeltä Cynthia. Tämän ujon tytön äiti oli päättänyt ympärileikata tyttärensä, sukupolvet ylittävän perinteen velvoittamana. 

Salaa silvottavaksi

Tytön ympärileikkaus on Keniassa rangaistava rikos. Silpomisen vastainen laki astui voimaan vuonna 2011. Tämän vuoksi monet ympärileikkaukset suoritetaan tänä päivänä salassa. 

Cynthia lähetettiin tätinsä Rosen luokse piiloon odottamaan silpomistaan. 

Onneksi Rose oli aiemmin osallistunut terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuun koulutukseen. Koulutuksessa Solidaarisuuden ammattitaitoiset kumppanit keskustelivat osallistujien kanssa avoimesti silpomisen haittavaikutuksista syyllistämättä tai tuomitsematta ketään. Se oli tädille käänteentekevä koulutus. 

Rose halusi pelastaa pienen sisarentyttärensä silpomiselta kuultuaan siihen liittyvistä vaaroista. Hän ymmärsi, että silpominen vahingoittaisi Cynthiaa lopullisesti ja jättäisi pysyvät traumat lapseen. 

>> Auta kouluttamaan vanhempia ja vaikuttajia silpomisen haitoista. Lahjoita nyt.

Rose-täti ja Cynthia-tyttö. Kuva: Sarah Waiswa.

Kun Rose (vas.) oppi koulutuksesta silpomisperinteen haitallisuudesta, hän teki kaikkensa, ettei hänen siskontyttö Cynthia (oik.) joutuisi läpikäymään sukuelintensä silpomista. Kuva: Sarah Waiswa.

Cynthian äidin päätä oli kuitenkin vaikea kääntää, sillä hän pelkäsi tyttönsä joutuvan syrjityksi ja kiusatuksi. Äiti pelkäsi, että silpomatonta tyttöä pidettäisiin moraalittomana. Hän halusi tyttärelleen parasta. 

Täti saa silpomisperinteen kierteen katkaistua

Rose kuitenkin kieltäytyi viemästä sisarentytärtään ympärileikkaajalle, ja aneli Cynthian vanhempia luopumaan perinteestä. 

Rose kutsui vanhemmat mukaan tilaisuuteen, jossa kyläläiset keskustelivat silpomisen haitoista koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Avoin keskustelu teki vanhempiin vaikutuksen. Tiedon lisäksi he saivat tukea, kannustusta ja rohkeutta päättää toisin. He vakuuttuivat siitä, että julmasta perinteestä luopuminen olisi oikea ratkaisu. 

Cynthian lisäksi hänen nuorempi sisar tulee säästymään kärsimykseltä. Cynthian isä haluaa suojella tyttäriään silpomisperinteeltä. 

”Olen todella iloinen, ettei Cynthia joutunut läpikäymään silpomista, vaikka hänen äitinsä ajoi asiaa voimakkaasti. Minulla on toinenkin tytär. Pidän huolen, että tämä asia kitketään yhteisöstämme”, Cynthian isä totesi meille topakkana. 

(Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017)

Tule mukaan lopettamaan silpominen.