11.06.2020

Heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttaminen on entistä tärkeämpää koronakriisin keskellä

Lukuaika 2 min.

Solidaarisuuden katufeissarit huolehtivat siitä, ettei maailman heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä unohdeta kriisin keskellä. Solidaarisuus varmistaa, että nuorten kesätyöntekijöiden työ on turvallista ja kohtaamiset kaduilla tehdään koronariski huomioiden.

Katuvarainhankkijat eli feissarit ovat monelle tuttu näky kaupunkiemme keskustoissa kesäisin. Kevään ajan kaupunkien kadut ovat olleet tyhjiä koronavirusepidemian takia, mutta pian feissarimme palaavat kaduille tuttuun tapaan.  

“Odotan hieman jännittyneenä, mutta myös suurella innolla viimeinkin ’kentälle’ pääsemistä. Erityisen mielenkiintoista on nähdä, että kuinka koronan karaisemat ihmiset suhtautuvat feissareihin tässä vaikeassa tilanteessa. Toivon ja uskon kuitenkin, että myötätuntoa löytyy nyt entistäkin enemmän”, pohtii Samuel Laajoki, Jyväskylän tiimikoordinaattori.  

Solidaarisuuden feissarit etsivät uusia kuukausilahjoittajia tukemaan pitkäjänteistä työtä tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi. Tärkeän asian puolesta puhuminen motivoi työssä.

Koen tyttöjen ja naisten aseman parantamisen maailmassa erityisen tärkeänä asiana ja odotan innolla tulevia keskusteluja aiheesta. Olen erityisen innoissani mahtavasta feissaustiimistäni ja uskon, että poikkeustilanteesta huolimatta kesästä tulee aivan mahtava kokemus”, kertoo Jenni Perälä, Oulun tiimikoordinaattori. 

Tyttöjen sukuelinten silpominen on ihmisoikeusloukkaus ja sitä harjoitetaan systemaattisesti niillä alueilla, joilla Solidaarisuus työskentelee Itä-Afrikassa. Silpominen tehdään usein nuorille tytöille, jotka eivät osaa paeta tai kieltäytyä toimenpiteestä. Pahimmillaan silpomisen seurauksena lapsi menehtyy verenvuotoon tai tulehdukseen.

Hätä ei ole tauolla kriisin aikana, vaan kärjistää sitä entisestään 

Apu on entistäkin tärkeämpää nyt, keskellä globaalia kriisiä. Jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten mahdollisuudet selvitä kriisistä ovat heikot. Tyttöjen ja naisten asema kehittyvissä maissa on vaarassa heikentyä entisestään koronapandemian seurausten myötä, kuten myös Keniassa ja Somalimaassa, jossa Solidaarisuus tekee tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä. 

Yksi koronaviruksen rajuimmista seurauksista on tyttöjen sukuelinten silpomisten lisääntyminen. Tuoreiden YK:n väestörahasto UNFPA:n arvioiden mukaan koronavirus jarruttaa sukuelinten silpomisen vastaista työtä. Sukuelinten silpomisen uhriksi joutuu seuraavan vuosikymmenen aikana 2 miljoonaa tyttöä, jotka ilman pandemiaa olisivat voineet välttyä leikkaukselta. Myös tavoite lopettaa silpomisperinne maailmassa vuoteen 2030 mennessä tulee hidastumaan kolmanneksella.

Koronakriisi altistaa tyttöjä sukuelinten silpomiselle. Keniassa koulujen sulkemisen myötä tyttö voi toipua leikkaamisesta kotona kenenkään ulkopuolisen huomaamatta”, kertoo Maria Väkiparta, Solidaarisuuden tasa-arvoasiantuntija.

Solidaarisuuden työn tukeminen on nyt elintärkeää, jotta mahdollisimman moni tyttö säästyisi silpomiselta ja jotta perinne saadaan pitkäjänteisellä vaikuttamisella rikottua. 

Solidaarisuus jatkaa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista työtä koronapandemian aikana ja valistaa ihmisiä samalla, miten suojautua virukselta. Naisten asemaa vahvistetaan luomalla turvaverkkoja naisille, jotta perheillä olisi mahdollisuus selviytyä kriisin yli ja naisilla olisi mahdollisuus toimeentuloon kriisin jälkeenkin.

Tämä poikkeuksellinen kevät vain vahvisti sitä, kuinka älyttömän tärkeää työ naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamiseksi on. Kriisin aikana tuen ja yhteisöllisyyden merkitys korostuu, joten olen erittäin iloinen päästessäni työskentelemään näiden asioiden puolesta”, sanoo Jaisa Nykänen, Helsingin tiimikoordinaattorimme.

Vastuullinen kesäduuni nuorille myös poikkeustilan aikana

Solidaarisuus on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka tavoitteena on tarjota nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Solidaarisuus tukee nuorten työllistämistä katuvarainhankinnan parissa.  

”On mahtavaa, että pääsemme tarjoamaan nuorille töitä koronaviruksen tuomasta poikkeustilanteesta huolimatta”, kertoo Solidaarisuuden F2F-varainhankinnan koordinaattori Kalle Lapinoja.

“En malta odottaa, että päästään tekemään tätä tärkeätä työtä. Niin kauan, kun on ihmisiä, on toivoa. Tästä tulee huippukesä!” summaa Toni Koskinen, Turun tiimikoordinaattori.

Näin pidämme huolen katuvarainhankkijoidemme ja kadulla kohdattujen ihmisten turvallisuudesta

Niin kanssaihmisten kuin feissaajien terveys on Solidaarisuudelle ensiarvoisen tärkeää. Haluamme omalta osaltamme varmistaa, että kaikilla on turvallinen olo kaduilla kulkiessa ja kesästä nauttiessa. Poikkeusolojen aikana huomioimme sekä työntekijöidemme että feissatessa kohtaamiemme ihmisten turvallisuuden seuraavasti:

 

  • Pidämme riittävän turvavälin kadulla kohtaamiimme ihmisiin.
  • Käytämme kertakäyttöhanskoja kaikissa kanssakäymisissä.
  • Desinfioimme työvälineet ja kädet jokaisen kohtaamisen välissä.
  • Tarjoamme mahdollisuuden käsien desinfiointiin feissauksen yhteydessä.
  • Emme tule töihin edes pienessäkään nuhassa.
  • Kunnioitamme riskiryhmään kuuluvia ja pyrimme välttämään kontaktin ottamista ihmisten kanssa, joiden terveys voisi vaarantua.
  • Noudatamme yleisiä turvaohjeita ja seuraamme jatkuvasti viranomaisten suosituksia ja määräyksiä.

Sinun tuellasi silpomisperinne on mahdollista lopettaa.