08.01.2024 Lotta Kallio

Tehdään vuodesta 2024 tyttöjen oikeuksien vuosi

Me tarvitsemme sinua (ja 199 muuta) -teksti

Jos olet ikinä miettinyt naisten oikeuksien tukemista, tänään on erinomainen päivä liittyä joukkoon. 
 
Me tarvitsemme nimittäin lisää kuukausitukijoita työmme jatkuvuuden varmistamiseksi, sillä tulevaisuuden näkymiä varjostaa rahoitushaasteet.  

Orpon hallitus päätti viime vuonna isoista leikkauksista kehitysyhteistyöhön. Tällä hetkellä näyttää, että järjestöjen rahoitukseen tulee iso leikkaus vuonna 2026, mutta hallituksen viimeaikaiset puheet uusista leikkaustarpeista heittävät varjon myös nykyisen rahoituksen ylle. 

Vuonna 2015 Sipilän hallituksen silloiset leikkaukset yllättivät koko kehitysyhteistyökentän pahemman kerran: rahoituksestamme hävisi kertaheitolla yli 40 %. Tuolloin jouduimme lopettamaan toimintamme Ugandassa varmistaaksemme työn jatkumisen muissa hankkeissamme. 
 
Emme halua, että niin pääsee enää käymään.

Tarvitsemme tänä vuonna vähintään 200 uutta kuukausilahjoittajaa, jotta voimme rakentaa vahvempaa Solidaarisuutta.

Olisitko sinä yksi heistä? Liity kuukausilahjoittajaksi.

Mihin kerätyt varat käytetään?

Kuukausilahjoittajana olet osaltasi varmistamassa, että

  • Yhä harvempi tyttö joutuu läpikäymään silpomisen. Panostamme kansainväliseen vaikuttamiseen ja samalla levittäydymme kumppaniemme kanssa uusiin yhteisöihin. Tulosta syntyy: esimerkiksi Kisiissä kymmenet yhteisöt ovat yhdessä päättäneet lopettaa silpomisen ja Kenian kansanterveystutkimuksen mukaan silpominen on jatkuvassa laskussa
  • Yhä useampi nainen löytää palkkatyötä ja taloudellista itsenäisyyttä. Tulevana vuonna aloitamme Somalimaassa uuden kestävän kalatalouden hankkeen ja Keniassa banaanikuidun kiertotalouteen keskittyvän hankkeen, joista jälkimmäinen on kiinnittänyt ison yhteistyökumppanin huomion.
  • Tehokas työmme levittäytyy uusille alueille. Tänä vuonna aloitamme työn Etiopian somalialueella, jossa pureudumme tehokkaaksi todistetuin keinoin silpomisen ja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen ja naisten taloudellisen aseman vahvistamiseen.

Jos hankkeet etenevät odotetusti, tuhannet naiset ja tytöt itä-Afrikassa saavat päätäntävallan elämästään, kehostaan ja tulevaisuudestaan. Tytöt säästyvät silpomiselta ja naiset saavat toimeentulomahdollisuuksia.

Yksin emme tähän kuitenkaan pysty. Sinun kaltaisesi yksityiset lahjoittajat ovat järjestöjen rahoituksen ja kehityksen jatkuvuuden kestävin perusta. Yksityishenkilöt, joiden tukea eivät poliittiset turbulenssit hetkauta ja jotka pysyvät järkähtämättömästi naisten ja tyttöjen oikeuksien puolella.

Tule mukaan: liity kuukausilahjoittajaksi ja varmista työmme menestyksekäs jatkuminen!

Ole kanssamme varmistamassa, että vuosi 2024 on naisten ja tyttöjen oikeuksien vuosi.

Koska työmme ja Itä-Afrikan naiset ja tytöt ansaitsevat sen. 

Kirjoittaja