Banaanikuitua kääritty naruksi rullalle

Hanke

Banaanikuitu

Kiertotaloutta ja naisten oikeuksia

Banaani on tuttu tuote kaikille ruokakaupan ovista käyneille. Mutta tiesitkö, että banaanikasvista voi tehdä myös kuitua tekstiili- ja käsityöteollisuuden tarpeisiin?

Siksi olemme aloittaneet hankkeen, jossa banaanikuitu ja naisten oikeudet lyövät kättä päälle.

Hankkeen kuvaus ja ongelma

Kun banaanin hedelmät kerätään, jää itse kasvista useita kiloja varsia ja lehtiä hyödyntämättä. Tätä biomassaa voi käyttää kuitujen valmistukseen, joista voi tehdä esimerkiksi koreja tai mattoja.

Banaaninviljely on Kenian Kisiin alueella yleistä, mutta banaaniin liittyvän kiertotalouden ympärille ei kuitenkaan ole syntynyt vielä liiketoimintaa. Banaanikuidun valmistus on kuitenkin varteenotettava elinkeino naapurimaa Ugandassa ja hyvät kokemukset muualta maailmasta antavat uskoa.

Siksi aloitamme kumppaniemme Manga Heartin ja CECOME:n kanssa pilottiprojektin, jossa kartoitamme banaanikuidun ympärille rakentuvan liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Tavoite

  • Edesauttaa uuden yritystoiminnan syntymistä, paikallisia ratkaisuja ja tuotteita sekä pilotoida kiertotalouden ympärille syntyvän yritystoiminnan mahdollisuuksia.
  • Vähentää köyhyyttä ja edistää naisten työllisyyttä.
  • Parantaa naisten asemaa: pitkän aikavälin tavoitteena on liittää toiminta myös osaksi väkivallan vastaista työtämme.
Manga Heartin ja CECOME:n työntekijät tutkimassa banaanikuidusta valmistettua mattoa. Kuva: Jacob Magero / Manga Heart, 2023

Mahdollisuudet

1

Banaanikuidun valmistus mahdollistaa sekä biomassan käytön että jalostamisen erilaiseksi tuotteiksi.

Banaanikuidusta voi tehdä esimerkiksi erilaisia koreja tai mattoja.
Jalostusasteen kehittyminen on tärkeä osa projektia: valmiista tuotteista saa usein paremman hinnan ja mahdollistaa paremman toimeentulon työntekijöille.

Banaanikuitua hyödynnetään ympäri maailmaa eri tavoin: esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa siitä on kehitetty kankaita, papereita ja lompakoita. Kisiin alueella on kehitetty myös terveyssidetuotantoa banaanikuidusta valmistetusta pumpulista.

Tuotekehitys ja erilaiset innovaatiot ovatkin usein avain parempaan tulokseen, joten me selvitämme näitä kumppaniemme kanssa toteutettavassa arvoketjuanalyysissa.

2

Paikallinen banaaninviljely mahdollistaa halvan ja jo olemassa olevan materiaalin tuotannon tarpeisiin. Kisii on iso banaanintuottaja-alue, mutta banaanin biomassaa ei hyödynnetä juurikaan. Banaanikuitu tarjoaa tähän kanavan.

Banaanin lehtien ja varsien kerääminen ja myynti tarjoaa myös uuden toimentulon lähteen banaania kasvattaville viljejöille.

3

Naiset voivat punoa lankoja ja koreja myös kotona. Naiset ovat usein vastuussa myös kotitöistä, joten työn tekeminen kotona ja sopivina aikoina edesauttaa toimeentulon mahdollisuuksia.

Naisten taloudellisen aseman parantaminen kanavoituu samalla perheiden hyvinvointiin, helpottaen näiden taloudellista asemaa.

Nainen varsii banaanikasvia.
Nainen kerää banaanikasvin lehtiä. Kuva: Browline Omondi, 2022

Haasteet

  • Markkinaraon löytäminen ja tarkoituksenmukainen tuotekehittely: tuotteiden saattaminen paikallisille markkinoille vaatii paljon työtä; tuotteiden pitää olla kiinnostavia ja laadukkaita ja laajempi jakelu vaatii ammattimaista liikkeenjohtoa.
  • Toiminnan skaalaaminen kannattavaksi yritystoiminnaksi. Tavoitteenamme on aina, että me olemme käynnistämässä toimintaa – ja kun se pyörii itsenäisesti, me voimme jättäytyä taka-alalle. Tämä vaatii kuitenkin resursseja, koulutusta ja pitkäjänteistä työtä.
  • Biomassan saatavuuden ja keräysresurssien varmistaminen. Toiminnan käynnistämisen kannalta on tärkeää varmistaa toimitusketjut ja banaanin biomassan saatavuus. Samalla on varmistettava, että banaaninviljelijöillä on insentiivi tarjota biomassaa kuidun valmistukseen.

Hankkeen tiedot

Sijainti: Kenia, Kisii

Toteutusaika: 2023

Kumppanit: Manga Heart & CECOME

Kaipaatko lisätietoa?

… nyt kun olet täällä.

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö toimii naisten oikeuksien puolesta Itä-Afrikassa.

Olemme naisiin kohdistuvan väkivallan ja silpomisen vastaisen sekä toimeentuloa edistävän työn asiantuntijoita.

Mutta emme pysty puolustamaan naisten oikeuksia yksin: tarvitsemme uusia sitoutuneita tukijoita rinnallemme.

Olisitko sinä yksi heistä?