03.07.2026 Tuulia Monykuany

Motiivina halu auttaa

Lukuaika 3 min

Tässä jutussa esittelemme tukijoitamme.

Helsinkiläinen Matilda Gronow on ollut Solidaarisuuden tukija jo muutaman vuoden. Hänelle on tärkeää voida tehdä hyvää. Keinoikseen hän on valinnut lahjoittamisen ja vapaaehtoistyön. Solidaarisuuden lahjoittajaksi hän päätti ryhtyä, sillä järjestö tuntui helposti lähestyttävältä sen pienuuden ja kotimaisuuden vuoksi. Esimerkiksi tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisesta viestiessään Solidaarisuus on Gronowin mukaan onnistuneet puhumalla asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä.

Nykyisessä maailmantilanteessa epäoikeudenmukaisuus korostuu. Rikkain prosentti maailman väestöstä on kerryttänyt yli 33,9 biljoonan dollarin omaisuuden vuodesta 2015 lähtien, kertoo brittijärjestö Oxfam. Tämä summa on 22 kertaa suurempi kuin summa, joka riittäisi poistamaan äärimmäisen köyhyyden koko maailmasta.

Gronowilla on toive: ”Jos saisi ihan mitä vaan, niin kunpa ne ihmiset, jotka nyt käyttävät rahaa datakeskusten pystyttämiseen ja oman varallisuuden kasvattamiseen sekä hirveän politiikan edistämiseen, heräisivät järkiinsä ja käyttäisivät rahansa vähempiosaisten ihmisten elämän
parantamiseen.” Gronow jatkaa: ”Että he heräisivät aamulla ja toteaisivat, että muutanpa tapani ja ryhdyn jakamaan varallisuutta tasaisemmin”.

Lahjoittaminen on yksi tapa helpottaa sitä oloa, jota tämänhetkinen maailmantilanne luo. Gronow pohtii kuitenkin, voiko lahjoittamista tai mitään tekoja tehdä pyyteettömästi. ”Kyllähän siitä tulee minulle hyvä mieli, että pystyn tekemään jotain. Edes ihan vähän vaikuttamaan asioihin, jotka on itselle tärkeitä. Se tuntuu hyvältä vaikka se on tavallaan itsekäs ’Robin Hood -syy’.”

Pyyteettömyyden lisäksi Matilda Gronowia mietityttää velvollisuudentunne. Toisaalta se on myös hänen toimintaansa ohjaava tekijä. ”Jos minulla on yhtään ylimääräistä rahaa, näen sen siten, että etuoikeutettuna hyvinvoivana ihmisenä on minun velvollisuuteni auttaa niitä, joilla ei
ole asiat yhtä hyvin.”

Kirjoittaja