24.02.2021

Tuloksia pandemian keskellä: lue lahjoittajaraporttimme

Martha Keniasta hymyilee blurratun taustan edessä

Loppuvuosi 2020 heitti maailman eteen ennennäkemättömiä haasteita. Korona on asettanut maailman tytöt ja naiset entistäkin haavoittuvampaan asemaan. Siksi työtä tyttöjen ja naisten oikeuksien eteen tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Solidaarisuus on saanut tuloksia aikaan mukautumalla vallitsevaan pandemiatilanteeseen. Työssämme keskiöön on noussut akuutin avun tarjoaminen alueille, joissa perustarpeidenkin tyydyttäminen on vaikeutunut. Olemme esimerkiksi vieneet hygieniatarvikkeita tuhansille niitä tarvitseville.

Silpomisen vastaisessa työssämme yksi merkittävimmistä saavutuksista oli vaihtoehtoisen aikuistumisriitin manuaalin valmistuminen ja käyttöönotto tyttöjen turvaleireillä. Riitin myötä silpomattomille tytöille voidaan tarjota vaihtoehtoinen väylä kulttuurillisesti tärkeän perinteen ylläpitämiseen – ilman vaaraa silpomisesta.

>> Lue tästä lahjoittajaraportti