09.05.2019

Kuivuuskriisi uhkaa Somalimaata

Lukuaika 2 min.

Somalimaan kuivuudesta halkeileva maa

Somalimaa ja koko Afrikan sarvi ovat vaarassa ajautua hätätilaan, jos keväisen Gu-sadekauden sateet jäävät vähäisiksi tai paikoitellen kokonaan tulematta.

Rajusta kuivuuskriisistä vasta toipumassa olleet Somalimaa ja Somalia ovat jälleen vaarassa joutua kansalliseen hätätilaan sateiden puuttuessa.

Jos Gu-sadekauden sateet jäävät vähäisiksi tai paikoitellen kokonaan tulematta, Somalimaahan ja koko Afrikan sarveen ennustetaan vakavaa ruokaturvakriisiä.

Ilmastonmuutos ja sen seuraukset näkyvät Somalimaassa

Vuonna 2016 ja 2017 Somaliassa ja Somalimaassa nähtiin ennennäkemätön kuivuuskriisi, kun vuosittaiset sadekaudet Deyr ja Gu jättivät kokonaan tulematta.

Tämä kriisi aiheutti hengenvaaran miljoonille ihmisille juomaveden puuttuessa, karjan menehtyessä ja kulkutautien riehuessa. Tuhannet perheet joutuivat jättämään maaseutukotinsa ja pakenemaan kaupunkien ympärille muodostuneisiin pakolaisleireihin.

Lokakuusta joulukuuhun ulottuva Deyr-sadekausi oli loppuvuodesta 2018 jo vähäinen aiheuttaen vaikeuksia sadon kanssa, nostaen ruoan hintaa ja heikentäen karjan kuntoa. Tämä näkyy nyt suoraan perheiden entisestään heikentyneenä ruokaturvana.

Tällä hetkellä Somalimaan kuuluisi nauttia keväisestä Gu-sadekaudesta, mutta sateita on saatu vasta vähänlaisesti ja osissa maata ei ole satanut vielä ollenkaan. Tämä uhkaa tuhota jo saavutetut edistysaskeleet, joita on otettu edellisen kuivuuskriisin jälkeen ja viedä pohjan arviolta 1,5 miljoonan ihmisen ruokaturvalta.

Kriisi osuu valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin

Tilanne on huolestuttava, sillä pitkittynyt kuivuus kurittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, kuten lapsia ja valmiiksi avustusten varassa eläviä perheitä.

Monet tahot, kuten Somalia NGO Consortium, ovat ennustaneet nykytilanteen johtavan mittavaan humanitaariseen kriisiin, ellei tilanteeseen puututa välittömästi.

Ennusteiden mukaan vuonna 2019 arviolta miljoona lasta kärsii aliravitsemuksesta Somaliassa ja 1,8 miljoonalta lapselta viedään mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä.

Lähteet:

www.fews.net/east-africa
http://www.somaliangoconsortium.org/

 

Sinä voit auttaa.