Kaksi kestokuukautissidettä kuvitettuna

Hanke

Kestositeet

Seksuaaliterveyttä ja yrittäjyyttä
yhdessä paketissa

Somalimaassa äärimmäinen kuivuus ja puute vedestä vaikeuttavat ihmisten elämää. Ilmaston ääriolosuhteet, köyhyys sekä puutteellinen terveydenhuoltoa vaikeuttavat etenkin tyttöjen ja naisten elämää: kuukautiskierron aikana hygieniasta huolehtiminen on ilman puhdasta vettä ja asianmukaisia tarvikkeita silkka mahdottomuus.  

Puute kuukautistarvikkeista saa naiset ja tytöt turvautumaan kuukautisten aikana esimerkiksi sanomalehtiin, kasvien lehtiin ja sukkiin. Kaikilla ei ole tähänkään mahdollisuutta, jolloin esimerkiksi kouluun meneminen ei onnistu.

Väliin jääneet koulupäivät johtavat opintojen viivästymiseen ja jopa koulun keskeytymiseen. Koulutuksen puute puolestaan vie monelta naiselta mahdollisuuden itsenäiseen toimeentuloon, ja epätasa-arvon kierre on valmis.  

Kestokuukautissuojat ovat kankaisia siteitä, jotka voidaan käytön jälkeen pestä ja käyttää uudelleen. Kestositeet ovat olennainen osa kuukautisterveyttä alueilla, joilla asianmukaisia kuukautistarvikkeita ei aina ole tarjolla. Siksi Solidaarisuus aloittaa Somalimaassa paikallisen kumppanijärjestö SOYDAVO:n kanssa hankkeen, jossa kartoitetaan Buraon pakolaisleirillä asuvien naisten mahdollisuuksia hankkia tuloja kestositeiden ompelemisella. 

Tavoite

  • Kartoittaa kestositeiden ompelemista maan sisällä pakenemaan joutuneiden naisten yritysmuotona.
  • Tarjota tytöille ja naisille hygieniastandardit täyttäviä kuukautistarvikkeita ,
  • Kehittää ilmastokestäviä ratkaisuja kuukautisterveyden parantamiseen.
Nainen kaataa vettä vesiastiaan
Somalimaassa veden puute on iso haaste – ja jo viides perättäinen epäonnistunut sadekausi vaikeuttaa tilannetta entisestää.

Mahdollisuudet

1

Koulupudokkuus vähenee.

Kankaasta valmistetut, monta kertaa käytettävät kestositeet ovat tärkeä resurssi köyhyydessä eläville tytöille ja naisille; ne mahdollistavat tytöille koulunkäynnin myös kuukautisten aikana, jolloin he eivät enää jää syrjään mahdollisuuksista. 

2

Tyttöjen ja naisten kuukautisterveys paranee.

Kun tarjolla on riittävästi hygieniastandardit täyttäviä kestositeitä, tyttöjen ja naisten ei tarvitse enää käyttää infektioriskiä lisääviä suojien korvikkeita. Siten kestositeet parantavat kuukautisterveyttä.

Epäsuorana seurauksena kestositeet parantavat myös perheiden välistä dynamiikkaa, kun huoli kuukautistarvikkeista ja niiden hankkimiseen kuluvista varoista ei enää kuormita äitien ja tytärten välisiä suhteita.  

3

Kestositeiden valmistus tarjoaa naisille toimeentulokeinon.

Samalla kestosidetuotanto tarjoaa pakenemaan joutuneille naisille mahdollisuuden taloudelliseen toimeentuloon. Kuukautissuojien valmistaminen on joustava elinkeino, jota on mahdollista tehdä myös kotona. Tämä on erityisen tärkeää alueen naisille, joilla on perinteisesti vastuu perheestä ja kotitöistä. 

4

Kestositeet ovat ekologinen vaihtoehto kertakäyttöisille, muovista valmistetuille siteille.  

Haasteet

  • Kestävän toimintaverkoston luominen. Hankkeessa – kuten kaikessa muussakin toiminnassamme – tavoitteenamme on, että toiminta voi pyöriä itsenäisesti ja että naisyrittäjät voivat yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa muodostaa verkoston, jonka avulla tuotteita on helppo saada markkinoille.

    Hankkeen pysyvän hyödyn saavuttamiseksi pitkäjänteisyys sekä tarvittavat resurssit ja koulutus ovat välttämättömiä.  

Hankkeen tiedot

Sijainti: Burao, Somalimaa

Toteutusaika: 2023-

Kumppanit: SOYDAVO

Kaipaatko lisätietoa?

… nyt kun olet täällä.

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö toimii naisten oikeuksien puolesta Itä-Afrikassa.

Olemme naisiin kohdistuvan väkivallan ja silpomisen vastaisen sekä toimeentuloa edistävän työn asiantuntijoita.

Mutta emme pysty puolustamaan naisten oikeuksia yksin: tarvitsemme uusia sitoutuneita tukijoita rinnallemme.

Olisitko sinä yksi heistä?

Tilaa uutiskirje