06.09.2022

Solidaarisuus etsii taloushallinnon harjoittelijaa

Synkkä kuva, jossa on tytön kouluvihko ja pieni käsi

Oletko unelmoinut, että voisit tehdä merkityksellistä työtä paremman maailman puolesta? Tarjolla on nyt harjoittelupaikka, jossa vaikutat tyttöjen ja naisten oikeuksien vahvistumiseen. Mikäli olet opintojesi loppuvaiheessa oleva kaupallisen alan opiskelija, hae Solidaarisuuden taloushallinnon harjoittelijaksi!

Harjoittelijana pääset sukeltamaan kehitysyhteistyöhön erikoistuneen säätiön talouden ja hallinnon arkeen. Osaavan tiimin jäsenenä osallistut ulkoiseen kirjanpitoon ja avustat rahoittajaraportoinnissa. Olet mukana taloushallinnon prosessikuvausten laatimisessa ja lomakkeiden kehittämisessä talous- ja hallintopäällikön ohjaamana. Avustat myös erilaisissa henkilöstö- ja tietohallinnon tehtävissä.

Harjoittelu on näköalapaikka Solidaarisuuden talouden ja hallinnon toimintojen kehittämiseen. Tavoitteenamme on uudistaa säätiön taloushallintoa niin, että se palvelisi entistä paremmin yhteistyömaiden hankkeiden tuloksellisuutta, rahoituksen läpinäkyvyyttä ja koko organisaation vaikuttavuutta. Helsingin toimistossa kehitetään ja ohjataan kotimaisen ja kansainvälisen rahoituksen, hyvän hallinnon sekä taloushallinnon työprosesseja laadukkaan ohjelmatyömme tueksi. 

Odotamme  

  • soveltuvia kaupallisen alan ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoja  
  • hyviä tietoteknisiä taitoja ja vahvaa excel-osaamista 
  • hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja  
  • valmiuksia työskennellä itsenäisesti   
  • erinomaista suomen kielen taitoa ja vahvaa englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista 

Tarjoamme  

  • merkityksellisen työn sekä tukea taloushallinnon osaajana kehittymiseen  
  • ammattilaistiimin ja innostavan työyhteisön tuen koko harjoittelujaksollesi, sisältäen perusteellisen perehdytyksen  
  • harjoittelupalkan, joka on Kelan määrittämän minimikuukausiansion tasoinen (1 283 €/kk), lisäksi lounassetelit työpäiviltä ja 2 pv/kk kertyvää oikeutta lomaan  
  • loistavan sijainnin viihtyisissä toimitiloissa Helsingin Sörnäisissä 

Rekrytoimme ensisijaisesti opintojen loppuvaiheessa olevan alan opiskelijan tähän tehtävään. Harjoittelu alkaa mahdollisimman pian ja kestää minimissään 5-6 kuukautta. Haethan viimeistään 3.10.2022 klo 16 mennessä.

Lisätietoja harjoittelusta antaa talous- ja hallintopäällikkö Lotta Mäki-Turunen ke 7.9.2022 klo 11-12 ja ke 14.9.2022 klo 11-12 numerossa 045-78367652. 

Hae paikkaa täältä >>